Johtajatulet syttyvät Hämeenlinnan Evolle elokuun viimeisenä viikonloppuna. Metsäretkelle johtajuuteen on lähdössä yli 3 000 osallistujaa ja tekijää, 200 työpajanpitäjää sekä joukko valovoimaisia puhujia. Elokuussa tapahtumaan tulee myyntiin rajattu erä ylimääräisiä lippuja, jotka voi hankkia 3.–9.8.
Tänä vuonna Johtajatulilla keskitytään paremman maailman rakentamiseen ja johtajuuteen erityisesti kolmen ajankohtaisen teeman kautta: kestävyyden, empatian sekä hyvinvoinnin. Teemoihin johdattelevat niin pääpuheenvuorot kuin työpajatkin.
Kestävyys on ollut kuluvana vuonna pinnalla etenkin poikkeuksellisen helteisen kesän sekä ilmastokannanottojen kautta. Johtajatulilla kestävyyteen keskitytään ekologisuuden lisäksi myös talouden ja sosiaalisten aspektien kautta. Kestävyyskriisi ratkaistaan lopulta paremmalla johtajuudella.
Vastakkainasettelun vastavoimaksi Tulet tarjoavat empatiaa. Koko tapahtuma pohjautuu uudenlaisten ja ehkä hieman vieraiden ajatusten ja näkökulmien ymmärtämiselle. Toisen asemaan samaistuminen on tärkeää kaikissa kohtaamisissa – mutta myös muiden ja itsensä johtamisessa.
Koronakriisin kourissa hyvinvointi on tullut meidän jokaisen elämässä entistäkin tärkeämmäksi arvoksi. Johtajatulet herättelevät meitä jokaista etsimään uusia tapoja pitää huolta itsestämme ja muista sekä johtamaan hyvinvoivia tiimejä.
Kestävämpi tulevaisuus, hyvinvoiva johtaja
Yksi Tulien pääpuhujista on Anssi Rantanen, yrittäjä ja kasvustrategi, joka on voittanut keväällä 2019 Nordic Business Forum -tapahtuman puhujakilpailun. Rantanen keskittyy Johtajatulilla erityisesti siihen, miten meidän tulisi suhtautua omaan tekemiseemme niin, että pärjäämme johtajina alati muuttuvassa tulevaisuudessa.
Jani Toivola on kuullut Johtajatulista paljon hyvää ja saapuu tapahtumaan ensimmäistä kertaa, suoraan päälavalle. Suomen ensimmäisellä mustalla kansanedustajalla on välitettävänään painava viesti empatian ja kuuntelemisen tärkeydestä: ”Toivon, että voin Johtajatulilla jakaa kokemuksistani siitä, millaista on olla ainoa huoneessa, ja mitä se voi opettaa meille yhteisestä ja kaikkien kuuntelusta. Ja toisaalta, miten luodaan muutosta niin, että kukaan ei olisi ainoa ja kaikki huoneessa tulisivat kuulluksi.”
Johtajatulilla kuullaan myös muutosvalmentaja ja kirjoittaja Anna Perhon ajatuksia partiolaisille tutusta aiheesta: itsensä johtamisesta. ”Ajattelen, että itsetuntemus on hyvän elämän kivijalka. Mitä paremmin tuntee itsensä ja uskomuksensa, sitä vapaampi on”, Perho kuvailee puheenvuoronsa ydintä.
”Partiossa tehdään valtavan hienoa työtä talkoohengellä ja haluan antaa myös oman panokseni siihen, että johtajuutta kehitetään yhä kestävämpään ja inhimillisempään suuntaan”, kertoo puolestaan aivotutkija Anna-Helena Saariaho, joka tulee Johtajatulille paitsi puhumaan myös tapaamaan ”vanhoja” partiolaisystäviään.
Tule sellaisena kuin olet, ole sellaisena kuin Tulet
Johtajatulet on partiomaailmassa ainutlaatuinen tapahtuma, sillä siellä jokainen tapahtumaan osallistuva vaeltaja ja aikuinen on nimenomaan sitä – osallistuja.
Johtajatulista voi jokainen muokata omannäköisensä tapahtuman. Uuden oppimiseen sekä itsensä kehittämiseen johtajana on lukuisia mahdollisuuksia 200 työpajassa sekä sekä puheenvuoroja kuunnellessa. Toisaalta Johtajatulia ei tarvitse suorittaa – tapahtumassa voi heittäytyä myös elämysohjelman vietäväksi tai vaikka keskittyä viettämään aikaa vanhojen ja uusien ystävien kanssa.
”Johtajatulet on viikonloppu, jonka saat täyttää juuri sellaisella ohjelmalla, jota itse tarvitset kaikkien eniten”, kuvailevat Emma Ylistalo ja Hilja Mäkinen, tapahtuman ohjelmajohtajat. ”Oli se sitten inspiroivia keskusteluja johtajuudesta, yömelontaa, johtajuuteen keskittyvissä työpajoissa uuden oppimista, saunomista vanhojen ystävien kanssa tai uuden oivaltamista mahtavien puhujien johdolla – sinä päätät!”
Virkistymiseen ja vahvistumiseen Johtajatulet tarjoaa muun muassa yösuunnistusta, polkujuoksua, kädentaitopajoja sekä melontaa. Kahvilat, saunat sekä elokuinen Evon luonto tarjoavat myös parastaan.
Ensimmäinen suuri partiotapahtuma koronan jälkeen
”Juuri nyt näyttää siltä, että elokuussa olisi turvallista kokoontua yhdessä Evolle”, pohtii Mimi Rantanen, toinen tapahtumanjohtajista. Pohdittavaa onkin riittänyt viimeisen puolen vuoden aikana, kun koko projekti on valmistautunut järjestämään ensimmäistä suurta partiotapahtumaa sitten epidemian alun. Suunnitelmia on mukautettu ja uusia on luotu, jotta yli 3 000 ihmisen olisi mahdollisimman turvallista kokoontua yhteen.
Tuntuukin erityisen tärkeältä, että tällaisen vuoden jälkeen olisi mahdollista päästä tapaamaan partioystäviä ympäri maata turvallisesti ihan kasvokkain. Haasteista huolimatta Johtajatulien tulevaisuus näyttääkin valoisalta: ”Itse ajattelen niin, että jos joku saa koronavuoden päätteeksi tällaisen tapahtuman järjestettyä, se on nimenomaan partiolaisten ansiota”, toinen tapahtumanjohtaja Milka Hänninen kaavailee.
Tutustu tarkemmin johtajatulet.fi sivuilla