Kulosaaren meripartio huoltaa adventtikalenterimyynnistä saamillaan tuotoilla lippukunnan purjevenettä. Kalenterimyynnin avulla lippukunta voi pitää purjehdusmaksut kohtuullisina.
Helsinkiläisen Kulosaaren meripartio -lippukunnassa jokainen partiolainen pääsee purjehtimaan. Lippukunta käyttää adventtikalenterien myynnistä saamiaan tuottoja lippukunnan koulutusaluksen ylläpitoon ja huoltoon. Kalenterituottojen avulla lippukunnan on mahdollista pitää purjehduksen kausimaksut matalina.
”On meritoiminnan elinehto, että käytössä on adventtikalenterimyynnin tuotot. Ilman niitä purjehduskauden maksut olisivat jäsenistölle huomattavasti kalliimpia”, lippukunnanjohtaja Visa Blad sanoo.
Lippukunnalla on käytössä 10-vuotias purjealus Flikka, joka on aktiivisessa käytössä niin ryhmien purjehduksilla, kesäleireillä kuin pitemmillä matkapurjehduksillakin. Vuosittain purjehduspäiviä veneelle kertyy noin sata. Meripartiotoimintaan mukaan tuleminen ei vaadi aiempaa osaamista, vaan purjehduksien aikana opetellaan tarvittavia taitoja.
Ison lippukunnan myyntikampanja on aikamoinen ruljanssi
”Veneen kulujen lisäksi osa tuotoista jyvitetään ryhmien toimintaan eli esimerkiksi retkien järjestämiseen tai viikkotoiminnan kuluihin”, Blad kertoo.
Kulosaaren meripartiossa on noin 300 jäsentä, joten kalenterimyyjiäkin on paljon. Viimeiset pari vuotta ovat olleet lippukunnalle hyviä kalenterimyynnin kannalta. Vuonna 2022 lippukunta myi yli 1 600 kalenteria, mistä kertyi lippukunnalle yli 7 500 euroa tuottoa.
Adventtikalenterimyynti on Kulosaaren meripartiolle tärkein tapa hankkia varoja toimintaan ja vie vuosittain paljon aikaa lippukunnan vapaaehtoisilta.
”Isossa lippukunnassa on aikamoinen ruljanssi pitää paketti kasassa niin, että kaikkia saadaan hoidettua ajallaan”, Visa Blad sanoo. Lippukunta on kehittänyt myyntiään esimerkiksi palkitsemalla ahkeria myyjiä ja hyödyntämällä MobilePayta.
Adventtikalenteri on partion tärkein varainhankinnan muoto
- Vuonna 2022 kalenterimyynnin avulla kerättiin partiotoiminnan tueksi yhteensä yli 3 miljoonaa euroa. Lue lisää
- Kampanjaan 2022 osallistui yli 600 lippukuntaa eli partion paikallisjärjestöä ympäri Suomen
- Lippukunta ansaitsi adventtikalenterimyynnillä keskimäärin noin 2 200 euroa
- Noin puolet lippukunnista kertoi käyttävänsä myyntituloja retki- ja leiritoiminnan tukemiseen. Muita käyttökohteita olivat esimerkiksi uudet kalustohankinnat, kokoontumistilojen kulut sekä tilojen ja tarvikkeiden kunnostus. Lue lisää tuottojen käytöstä.
- Vuonna 2023 adventtikalenterin myynti alkaa 15.10. Verkkokauppa ja myyntipaikat löytyvät osoitteesta adventtikalenteri.fi.