Meripartioleiri Satahankaa ei järjestetä kesällä 2021

Kesällä 2021 ei järjestetä alkuperäisen suunnitelman mukaan meripartiolaisten valtakunnallista Satahanka XIV-leiriä. Suomen Partiolaisten hallitus päätyi perumaan leirin ensi kesältä, sillä kesällä 2021 tullaan järjestämään poikkeuksellisen monta piirileiriä sekä muita isoja tapahtumia.

Pandemiatilanteen takia tälle kesälle 2020 suunnitelluista suurista leireistä lähes kaikki on päätetty siirtää kesään 2021. Kesällä 2021 järjestetään myös Tall Ships Races, johon monet meripartiolippukunnat suunnittelevat osallistumista. Lisäksi loppukesästä järjestetään valtakunnallinen metsäseminaari Johtajatulet. Lippukunnat ja osallistujat joutuvat valitsemaan monien leirien väliltä ja Satahanka olisi ollut vielä yksi vaihtoehto lisää.

– Päädyimme arviossamme siihen, että kesään 2021 ei mahdu enää valtakunnallista meripartioleiriä. Suuri haaste olisi tullut myös tekijöiden osalta. Iso osa vapaaehtoisista on kiinni piirileirien tai Johtajatulien järjestämisessä ja olemme huolissamme tekijöiden rekrytoimisesta ja jaksamisesta. Myös kesän 2022 Finnjamboreen valmistelut ovat jo täydessä vauhdissa silloin, toteaa Suomen Partiolaisten varapuheenjohtaja Malin Lindholm.

Seuraavan Satahangan ajankohdasta päätetään marraskuussa Partioneuvoston syyskokouksessa osana Suomen Partiolaisten pitkän ajan tapahtumasuunnitelmaa.

– Suomen Partiolaisten meripartioryhmä on keskustellut päätöksestä yhdessä Satahangan leirinjohtajien kanssa ja tukee vaikean kokonaistilanteen vallitessa päätöstä perua Satahanka kesältä 2021. Ryhmänä pidämme tärkeänä, että Satahangan perinnettä pidetään yllä ja tuemme omalta osaltamme keskustelua seuraavan Satahangan ajankohdasta, meripartioryhmän puheenjohtajat Anni Silvola ja Hanna-Kaisa Keskiväli toteavat.

Ensi vuoden kesällä tulee olemaan tarjolla runsaasti hyviä leirivaihtoehtoja, myös meren läheisyydessä. Monet leirit ovat kaikille avoimia, joten uusia leirikokemuksia voi hakea myös muiden piirien alueelta. Luvassa on varmasti unohtumaton leirikesä 2021!