Loppukeväästä perustettu Osaamiskeskus Kentauri karautti vauhtiin Alkupotku-verkkotapahtumassa, jossa käsiteltiin Kentaurin kantavia teemoja. Kentauri on yksi tuoreista nuorisoalan osaamiskeskuksista. Sen painopistealueena on nuorisoalalla toimivien järjestöjen tilannekuva ja vaikuttavuus. Toiminnasta vastaavat Suomen Partiolaiset, Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak), Opintokeskus Sivis sekä Talous ja nuoret TAT.
Kentaurin toimintaa on käynnistetty lukuisien yhteistyökumppanien kanssa pitkin syksyä. Lokakuun lopussa järjestetyssä Alkupotku-verkkotapahtumassa esiteltiin Kentaurin tulevaa toimintaa. Puheenvuoroissa ja keskusteluissa nousivat esiin kansalaistoiminnan muuttuvat toimintaympäristöt, kansalaisjärjestöjen nuorisotyötä koskevan tiedontuotannon ja vaikuttavuusarvioinnin kehittäminen sekä nuorten osaamisen tunnistaminen ja tunnustamisen.
Kentaurin loppuvuoden liikkeitä
Nuorten osaamisen tunnustamisen kartoitus
Kentauri kartoittaa, millä eri tavoilla ja välineillä järjestöissä tunnistetaan ja tunnustetaan nuorten toiminnassa syntyvää osaamista ja millaisia esteitä tunnustamiselle on. Vastaa ja vaikuta nuorten harrastustoiminnassa saadun osaamisen näkyväksi tekemiseen! Kysely on avoinna marraskuun loppuun asti. Linkkejä saa vapaasti jakaa kaikille järjestötoiminnan ja -koulutuksen suunnittelijoille!
Vastaa suomeksi: Kartoitus nuorten osaamisen tunnustamisesta ja tunnistamisesta järjestöissä
Vastaa ruotsiksi: Kartläggning av identifiering och erkännande av unga personers kompetenser
Lisätietoja: heidi.odell@kentauri.fi
Kysely järjestöjen vaikuttavuusarvioinnista
Kentauri selvittää syksyn aikana vaikuttavuusosaamista nuorisojärjestöissä. Millaista vaikuttavuuteen ja arviointiin liittyvää osaamista yhdistyksessäsi tai järjestössäsi on? Millaista osaamista ja tukea kaivataan? Vastauksia hyödynnetään keväällä 2021 toteutettavien koulutusten suunnittelussa. Voit vastata kyselyyn, vaikka sinulla ei olisi aiempaa kokemusta arvioinnista ja vaikuttavuudesta. Vastaa kyselyyn 20.11.2020 mennessä ja auta Osaamiskeskus Kentauria kehittämään nuorisoalan järjestökentälle koulutuksia ja palveluja!
Vastaa suomeksi: Vaikuttavuusosaaminen nuorisojärjestöissä
Vastaa ruotsiksi: Ungdomsorganisationers kompetens inom effektivitet
Lisätietoja: raisa.omaheimo@kentauri.fi
Turinatuokio-verkkotapahtuma 18.11.2020 klo 10.00–11.30
Tule mukaan keskustelemaan kyselyistä ja järjestökentän tiedontuotannosta. Mitä, miksi, kenelle, milloin ja millä tavoin? Onko kyselyitä ylipäänsä liikaa ja voisiko tietoa kerätä jotenkin muutoin? Hyppää linjoille erittäin matalan kynnyksen yli Zoomissa: https://humak.zoom.us/j/66769444597 Ennakkoilmoittautumista ei tarvita.
Lisätietoja: niina.autiomaki@kentauri.fi sekä aino.tormulainen@kentauri.fi
Kentauri.fi-verkkosivut avataan lähiaikoina. Seuraa sillä välin Kentauria Twitterissä: @Kentauri_fi
Lisätietoja Kentaurista: timo.sinivuori@kentauri.fi