”Partiolaiset ovat tunnettuja toimeen tarttumisesta ja kyvystä reagoida ja auttaa myös hätätilanteissa. Ensiaputaidot ovat olennainen osa partion kasvatusohjelmaa. Haluamme tarjota jäsenillemme mahdollisuuden ajantasaiseen ensiapukoulutukseen”, toteaa Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja Kaisa Leikola.
Partio kouluttaa omassa toiminnassaan vuosittain yli 600 partiolaista ensiaputaidoissa. Partiossa Punaisen Ristin EA-koulutuksen käyneet henkilöt saavat valtakunnallisesti hyväksytyn ensiapupätevyyden, jota voi hyödyntää laajasti muissakin harrastuksissa, työelämässä ja erilaisissa hätätilanteissa.
Suomen Punaisen Ristin ensiapukoulutuksista vastaava yksikkö Punainen Risti Ensiapu on uudistanut ensiavun koulutus- ja pätevyysjärjestelmän vuoden alussa. Se tuottaa kumppaniorganisaatioilleen avaimet käteen -periaatteella muun muassa laajan ensiavun koulutusten materiaalipankin, verkkokoulutusvaihtoehdot ja todistuksen mobiilikorttina. Samalla pätevyyteen johtavat ensiapukoulutukset ovat olleet vuoden alusta lähtien sertifioituja, mikä takaa sen, että koulutukset toteutuvat samalla tavalla riippumatta siitä missä koulutus pidetään.
Sähköinen koulutusjärjestelmä luo uusia koulutusmahdollisuuksia
Punainen Risti on kehittänyt lähikoulutusten rinnalle uusia etäkoulutusmuotoja. Yhtenä palveluna on yhdistelmäkoulutukset, joissa kurssi suoritetaan osittain verkkokoulutuksena ja osittain lähikoulutuksena kouluttajan kanssa.
”Tahdomme olla kaikkien pätevyysjärjestelmien edelläkävijöitä ja siksi meistä on luonnollista, että Suomen Partiolaiset on mukana kumppaninamme. Meillä on noin 500 kumppania, ja palvelumuotoilun avulla saamme hyödynnettyä kumppaniverkostoa sekä koulutusten että järjestelmän kehityksessä. Saamme jatkossa partiolta arvokasta palautetta siitä, miten kokonaisuus toimii ja mitä voisi vielä parantaa”, kertoo Punainen Risti Ensiavun kehittämis- ja viestintäpäällikkö Altti Näsi.
Punainen Risti Ensiapu ja Suomen Partiolaiset jatkavat ensiavun kouluttamisen kehittämistä yhdessä. Partiolaiset osallistuvat SPR Hätäensiapukurssi 4 t -verkkokoulutuksen pilotointiin ja jatkokehitykseen. Tulevaisuudessa ensiapukoulutusten kehittämistä voidaan yhdessä jatkaa esimerkiksi erilaisten retkeilijöille ja metsässä liikkujille suunnattujen koulutusmoduulien rakentamisessa.