Partiolaisten adventtikalenterit taas myynnissä!

Partiolaisten perinteinen adventtikalenteri on siivittänyt joulun odotusta  kodeissa jo yli 70 vuoden ajan.  Adventtikalenterien myyntiaika on 15.10.–5.12. Partiolaisille adventtikalentereiden myynti on vuoden tärkein varainhankintakampanja. 

Partiolaisten meriaiheinen adventtikalenteri 2018, kuvittaja Elina WarstaVuoden 2018 kalenterin on kuvittanut edellisvuoden tapaan Elina Warsta.  Kalenterin kuva on kiinnittänyt positiivista huomiota raikkaalla merimaisemallaan. Kalenteri muistuttaa käyttäjäänsä suojelun tarpeessa olevasta Itämerestä ja tuo samalla lämmintä joulun tunnelmaa uudenlaisessa miljöössä.

Valtaosa kalentereista myydään partiolaisten toimesta erilaisissa tapahtumissa, kauppakeskuksissa sekä ovelta ovelle -myyntinä. Pieni osa kalentereista myydään verkkokaupassa, jonka ovat löytäneet erityisesti ulkomailla asuvat suomalaiset. Kalentereita lähetettiinkin viime vuoden loka-joulukuun aikana peräti 30 eri maahan.

Kalenterimyynnistä saatu tuotto menee kokonaisuudessaan partiotoimintaan ja suurimman osan tuotosta saavat paikalliset lippukunnat. Lippukunnat käyttävät kalenterituotot muun muassa partiovarusteiden hankkimiseen, leirimaksujen alentamiseen sekä lippukunnan kokoontumispaikkojen kunnostamiseen. Kalenterimyynti opettaa partiolaisille paitsi kaupankäyntiä ja käsitystä taloudesta, myös ihmisten kohtaamista sekä yhteisen hyvän eteen toimimista.

Kuvassa on partiolaisten pakettikortteja
Kalenterin ostaja saa 6 kpl kauniita pakettikortteja

Adventtikalenterin nettikauppa ja myyntipaikat: www.adventtikalenteri.fi

Kiitos, että tuet paikallisia partiolaisia ostamalla kalenterin!

Partiolaisten adventtikalenterin idea saapui Suomeen Ruotsista partiotyttöjärjestön johtaja Tessi Fazerin mukana vuonna 1947. Ensimmäistä kalenteria koristi Ulla von Wendtin piparkakkutalokuvitus, ja koska ensimmäinen adventti oli 30.11, avattiin ensimmäinen luukku jo marraskuussa. Tämä piirre erottaa edelleen adventtikalenterin joulukalenterista.