Kansallisesta päätöksenteosta partion sisäiseen vaikuttamiseen
Koulutus pääsi käyntiin 27.-29.8.2019 ensimmäisen lähitapaamisen merkeissä. Kurssin käynnistettiin perjantaina partioparlamentaarikkojen varapuheenjohtaja Inka Hopsun puheenvuorolla ja jo ensimmäisenä iltana keskustelu nuorten vaikuttamismahdollisuuksista ja partio-ohjelman roolista vaikuttamisen edistäjä pääsi käyntiin. Viikonloppujen aikana Partioasemalla Töölössä vieraili useita partion ulkopuolisia asiantuntijoita ja puhujia ja erilaisten puheenvuorojen jälkeen kurssilaisilla oli mahdollisuus kysyä, kyseenalaistaa ja kertoa myös omia ajatuksiaan aiheeseen liittyen. Rohkeat kurssilaiset eivät päästäneet ketään vierasta helpolla, vaan sanavalmiina porukkana rohkenivat kysymään kiperiä kysymyksiä.
Viikonlopun aikana saimme tervehdyksen Suomen Partiolaisten hallitukselta Mirva Matikan kautta, kansanedustaja Hilkka Kemppi esitteli meille eduskunnan rakennetta ja päätöksentekoa, Kallion Seurakunnan kirkkoherra Riikka Reinan kanssa pääsimme keskustelemaan kirkon päätöksenteosta, nuorten mahdollisuuksista vaikuttaa sekä partiolaisten peruskirjauudistuksesta. Kuntapolitiikkaan kurssin vei Suomen nuorisovaltuustojen liiton puheenjohtaja Sami Salminen. Sami muistutti puheenvuorossaan nuoria siitä, että kuntapolitiikka ei ole itsessään vaikeaa mutta toisinaan yhteistyö ihmisten kanssa tuottaa haasteita. Vihreiden varapuheenjohtaja Fatim Diarra sai kurssilaiset innostettua mukaan keskusteluun kansainvälisestä vaikuttamisesta. Keskustelua Fatimin puheenvuoron aikana herätti erilaiset kansainväliset sopimukset ja kansainväliset organisaatiot, kuten EU ja YK. Fatim muistutti kaikkia, kuinka partiossa opitut taidot ovat hyödyksi työelämässä ja niitä on syytä jokaisen rohkeasti käyttää. Partion sisäistä vaikuttamista päästiin harjoittelemaan simuloidulla Partioneuvoston kokouksella Partioneuvoston puheenjohtajan Pauli Engblomin johdolla.

Marraskuussa koulutus jatkui 29.11–1.12.2019 ja alkoi perjantaina kansanedustaja Saara Hyrkön johdolla vierailulla eduskuntataloon. Lauantaina perehdyttiin esiintymiseen esiintymisvalmentaja ja toimittaja Leena Pakkasen kanssa. Kurssilla perehdyttiin syvemmin partion asiantuntijuuden teemoihin ja erityisesti metsään, oppimiseen ja harrastamiseen. Teemoihin kurssia perehdytti maa- ja metsätalousministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, Dare to Learn –oppimistapahtuman toimitusjohtaja Henna Pursiainen ja Valtion nuorisoneuvoston varapuheenjohtaja Amanda Pasanen. Mediasta ja toimittajan roolista vaikuttaja esitteli meille Ylen ulkomaantoimittaja Simo Ortamo ja vaikuttavasta viestinnästä Tahdon2013-kansalaisaloitekampanjan puheenjohtaja ja Helsinki Pride 2018:n vastaava tuottaja Senni Moilanen. Sunnuntaina suuntasimme katseen tuleviin kuntavaaleihin ja partion kuntavaalitavoitteisiin Suomen Partiolaisten yhteiskuntasuhdevaliokunnan puheenjohtajiston Mikko Jalon ja Siiri Tuovilan kanssa. Pääsimme myös pohtimaan järjestöjen roolia yhteiskunnallisena vaikuttajana järjestöjen paneelissa Yeesin Erika Kartisen, Eurooppanuorten Teemu Vaarakallion, WWF Nuorten Riina Röpelisen ja Kalliolan Setlementin Antti Karjalaisen kanssa.
Parasta on hyvä porukka ja uuden oppiminen

Kurssilaisten Meri Vikströmin, Mellilän Menninkäiset, ja Valtteri Kuorilehdon, Pohjanveikot, mielestä kurssilla on ollut hyvä yhteishenki ja tunnelma. Kurssilaiset ovat kotoisin ympäri Suomea ja melkein jokainen partiopiiri on kurssilla edustettuna. Toisinaan päivät ovat pitkiä ja painavaa asiaa on paljon, mutta onneksi iltaisin kurssin kesken on järjestetty iltaohjelmaa, kaupunkiseikkailua ja illallisia.
“Koulutus on ollut mielenkiintoinen ja erittäin opettavainen. Erityisesti olen oppinut lisää päätöksenteosta, siitä millä tasoilla se tapahtuu ja miten partiolainen voi vaikuttaa” kertoo Meri. Valtteri mukaan kurssi on vastannut omia odotuksia oppia uutta, tutustua uusiin ihmisiin ja lisätä omaa mielenkiintoa vaikuttamiseen. “Kurssi on ollut mahtava” kuittaa Valtteri. Molemmille erityisesti mieleen on jäänyt uudet ystävät ja hyvä yhteishenki. “Kannustan kyllä ehdottomasti hakemaan kurssille. Myös kokeneempi vaikuttaja voi oppia uutta!” toteaa Meri. Valtteri komppaa ja suosittelee kurssi kaikille peukku pystyssä.
Tekstin kirjoitti kurssistaabin jäsen Aino Valkama