Partiolippukunta Käppäräpartio on aloittanut 40-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi Koulutusalus2020-hankkeen. Hankkeen tavoitteena on saada hankittua isomman koulutusaluksen. Tällä hetkellä Käppäräpartio kouluttaa purjehdusta partiolaisille vuonna 1973 valmistuneella 8,3 metriä pitkällä H-vene-tyyppisellä koulutusalus s/y Inkenillä.
Koulutusalus s/y Inken on jäänyt toimintaan nähden pieneksi. Siitä huolimatta Käppäräpartio purjehti sillä viime kesänä 1 600 kilometrin matkapurjehduksen Porista meripartioleiri Satahangalle Loviisaan ja takaisin.
– Nykyinen veneemme on palvellut meitä erinomaisesti, mutta se on jäänyt auttamatta liian pieneksi meripartiotoiminnan kasvun myötä. Inken kyytiin mahtuu kerrallaan kuusi henkeä ja nukkumapaikkoja on vain neljälle. Läheskään kaikki halukkaat eivät pääse tarpeeksi purjehtimaan kesän aikana ja pitkät matkapurjehdukset tuovat omat haasteensa, kertoo hankkeen puuhamies Mikko Lehtojoki.
Uudella aluksella piirileirille 2020
Käppäräpartion tavoitteena on hankkia merikelpoinen ja turvallinen alus liikkumiseen Itämeren alueella koko purjehduskauden ajan. Aluksen tulee ominaisuuksiltaan soveltua purjehduksen ja merenkulun kouluttamiseen eri-ikäisille partiolaisille. Lisäksi aluksen tulee mahdollistaa yhtämittaiset, muutaman päivän pituiset avomeripurjehdukset kahdeksalle hengelle.
Hanke takaa laajalle joukolle lapsia ja nuoria, hyvät edellytykset harrastaa laadukasta, turvallista ja kansainvälistä meripartiota. Tavoitteena on purjehtia uudella aluksella Lounais-Suomen Partiopiirin piirileirille Rymättylän Maisaareen heinäkuussa 2020.
Tukituotteiden myynti varainhankinnan perustana
Hankkeen kokonaisbudjetiksi on laskettu 50 000 euroa. Rahaa kerätään perinteisillä partiolaisten myyntituotteilla eli adventtikalentereilla sekä lättyjen ja makkaroiden myynnillä. Lisäksi tarjolle tulee mm. erityisesti veneprojektia varten suunniteltu muki. Mukiin painettavan merellisen maiseman Porin edustalta on suunnitellut taiteilija Jyrki Nurmi. Tämän lisäksi lippukunnan on tarkoitus tehdä ahkerasti talkoita ahkerasti ja pyrkiä tekemään yhteistyötä yritysten kanssa. Varainhankinta venettä varten on suuri ponnistus vapaaehtoistyöllä toimivalta lippukunnalta.
Käppäräpartio on Porissa toimiva vuonna 1978 perustettu yhteislippukunta. Käppäräpartio tarjoaa jäsenilleen laadukasta partiotoimintaa maalla ja merellä. Käppäräpartion toiminnassa on mukana 150 partiolaista. Partiolaiset nuorimmasta vanhimpaan pääsevät mukaan leireille, retkille, vaelluksille ja purjehduksille. Käppäräpartio käytössä on oma koulutusalus s/y Inke. Lisätietoja: http://www.käppäräpartio.fi/