Simo Pynnönen on aloittanut syyskuun alussa Suomen Partiolaisten talous- ja hallintopäällikönä vastuullaan palvelualue A.
Simo Pynnönen on valittu palvelualue A:n talous- ja hallintopäällikköksi. Palvelualue A:n muodostavat Pääkaupunkiseudun Partiolaiset, Uudenmaan Partiopiiri, Lapin Partiolaiset ja Pohjanmaan Partiolaiset.
Simon toimenkuvaan kuuluu alueen neljän piirin tukeminen talouden suunnittelussa ja seurannassa. Lisäksi hän toimii asiamiehenä kahdessa partiotaustaisessa säätiössä, Pääkaupunkiseudun Partiosäätiössä ja Kai, Eeva ja Aarne Vähäkallion muistosäätiössä.
– Aloitin partioharrastuksen Pitkäjärven Vaeltajissa vuonna 1994 (apua, melkein 30 vuotta sitten!) ja siitä asti partio on kuulunut erottamattomana osana elämääni. Vaikka nykyisin rooli partiossa on varsin ammatillinen, ehdin aktiivivuosinani olla pari vuotta lippukunnanjohtajana sekä muutamissa aluejärjestön ja piirin pesteissä, Simo kertoo.
Pääosan työurastaan Simo on tehnyt töitä partiolaisten kanssa Pääkaupunkiseudun Partiolaisten ja Suomen Partiolaisten palveluksessa, viimeisimpänä tehtävänään vastaten partion yksityisvarainhankinnasta. Koulutukseltaan Simo on logistiikkainsinööri.
– Ajattelen, että talouden asiat eivät ole nuorisojärjestössä milloinkaan itse tarkoitus, eli partiotoimintaa ei tehdä rahan takia. Raha-asiat leikkaavat kuitenkin kaikkea toimintaamme – haluttiinpa sitten ostaa sekuntikelloja kisojen rastille, ruokaa retkelle tai vaikkapa työntekijä toimistolle (terkkuja!). Toivon, että voin olla apuna, kun tällaisia päätöksiä pohditaan. Viime kädessä nämä asiat vaikuttavat siihen, kuinka moni lapsi ja nuori pääsee mukaan toimintaamme – toivottavasti siis mahdollisimman moni, Simo summaa.