Uusi Tiede Luonto -lehti tuo partiolaiset ja Sanoman yhteistyöhön

Tätä saa käyttää ainoastaan Tiede luonto-lehden uutisoinnissa, kysy lupa Anna Koroma-Mikkolalta.

Partiolaiset ja Sanoma ovat käynnistäneet yhteistyön uuden Tiede Luonto -lehden tiimoilta. Jokaisesta partiolaisten kautta tehdystä tilauksesta lahjoitetaan 5 euroa Suomen Partiolaisille, jonka kautta tuki ohjataan jäsenmaksuvapautuksiin ja leiristipendeihin lapsille ja nuorille ympäri Suomen.

Tiede Luonto on ajankohtaisiin luontoaiheisiin pureutuva uutuus Sanoman suositun Tiede-lehden tekijöiltä. Se käsittelee laajasti ja monipuolisesti luontoon, eläimiin, ympäristöön ja ilmastoon liittyviä teemoja. Lehden jutut koskettavat jokaista suomalaista, mutta niiden näkökulmat voivat olla myös kansainvälisiä.

”Haluamme uudella lehdellä auttaa suomalaisia ymmärtämään luontoa ja tehdä maailmasta pikkuisen paremman”, kertoo Tiede Luonto -lehden päätoimittaja Jukka Ruukki. ”Maan suurimpana nuorisojärjestönä ja ympäristökasvattajana Suomen Partiolaiset oli hyvin luonteva valinta yhteistyökumppaniksi. Meitä molempia yhdistää kiinnostus luontoon ja ympäristön tulevaisuuteen.”

Lehtitilauksella tukea partiotoimintaan

Lehden voi tilata osoitteessa: tilaa.sanoma.fi/partiolaiset. Tilauksen voi tehdä partiolainen tai kuka tahansa muu. Kaikkiin tämän osoitteen kautta tehtyihin tilauksiin saa etuhinnan ja lisäksi ne kerryttävät lahjoitusta, jonka avulla tuetaan lasten ja nuorten mahdollisuutta harrastaa ja kokea partioelämyksiä.

 

”Maan suurimpana nuorisojärjestönä ja ympäristökasvattajana Suomen Partiolaiset oli hyvin luonteva valinta yhteistyökumppaniksi. Meitä molempia yhdistää kiinnostus luontoon ja ympäristön tulevaisuuteen,” päätoimittaja Jukka Ruukki toteaa.

 

Lue lisää uuden Tiede Luonto -lehden aiheista ja konseptista.

Lehden kansi: Sanoma
Yläkuva: Eeva Helle