Rouva Haukio kertoi olevansa itse vanha partiolainen ja arvostavansa kovasti partiolaisten adventtikalenteria, joka ripustetaan joka vuosi presidenttiparin jääkaapin oveen joulun odotusta siivittämään.
– Partiolaisten adventtikalenteri on huikea vanha perinne ja tämä avaa aina meidän perheen joulukauden, rouva Haukio kertoi.

Partiossa opitaan arvostamaan luontoa
Haukio kiitteli Elina Warstan tämänvuotiseen kalenteriin suunnittelemaa Itämeri-aiheista kuvaa, joka sopii hyvin ajankohtaiseen ilmastonmuutosteemaan. Rouva Haukion mukaan partio on mahtava harrastus, jossa nuorten omaan tekemiseen yhdistyy hienosti ympäristön huomioiminen ja kunnioittaminen.

Milja ja Olli kertoilivat rouva Haukiolle omasta partioharrastuksestaan, tulevaisuuden haaveistaan sekä kalenterimyynnistä.
– Itsekin toki kalentereita myymme, mutta kaikkein parhaiten niitä saavat kaupaksi söpöt sudenpennut, Milja ja Olli kertoivat omasta kokemuksestaan.
Rouva Haukiota kiinnosti myös kalenterin teemassa näkyvä meripartiotoiminta, jota Olli kertoi omassa lippukunnassaan toteutettavan. Haukio kertoi myös ihailevansa erityistä tukea tarvitseville suunnattua sisupartiotoimintaa, jonka ansiosta partioon voi tulla mukaan kuka tahansa.
Kuvat: Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia