”Halusimme tarjota turvallisen ja saavutettavan kesäleirin myös tänä vuonna”, partiokasvatuksesta vastaava Suomen Partiolaisten hallituksen jäsen Sonja Uschanov toteaa.
”Bitti on myös erinomainen tapa jatkaa viime vuoden hyvää kokeilua pelillisen partiokasvatuksen parissa.”
Sonja ei malta olla kiittämättä viime Bitin toteuttajia:
”Iso kiitos jokaiselle, joka antoi panoksensa viime kesän Bitin toteutukselle. Se oli huikea onnistuminen ja samanlaista odotamme tänä vuonna uusien johtajien johdolla.”
Tänä vuonna Bitti-leirin johtoon on pestattu kokenut partiokaksikko Jussi Tiihonen ja Lauri Tiihonen. Uuden johtajakaksikon myötä suuria mullistuksia ei ole luvassa, vaan tarkoitus on edelleen tarjota edelleen paikka partiolaisille ja partiomielisille rakentaa ja osallistua partioleirin tunnelmaan. Tänä vuonna uudistuksena mukaan on tulossa lisää yhteisiä ohjelmakokonaisuuksia, jotka kokoavat leiriläiset samaan aikaan yhteisen tekemisen äärelle.
Parhaillaan käynnissä on tekijöiden rekry tapahtumaan. Pitkä ja iso tapahtuma tarvitsee ympärilleen monenlaista osaajaa, joten jos pesti vähääkään kiinnostaa, hae ihmeessä mukaan, leirinjohtajakaksikko kannustaa.
Bitti-leirin tekijän pesti-ilmoitus täällä.
Leiri alkaa 7.6.2021 ja on avoinna elokuun alkuun asti. Tarkemmat tiedot leiristä päivittyvät sivulle Bitti-partioleiri verkossa.