Suomen Partiolaisten vuosikooste 2021 on nyt julkaistu! Partioharrastus säilytti vetovoimansa ja voi hyvin. Pandemiarajoitusten myötä toiminta siirtyi yhtä vahvemmin ulos ja ohjelmaa toteutettiin joustavasti vaihtelevien tilanteiden mukaan.
Partiolaisten määrä pysyi samalla vahvalla tasolla koronasta huolimatta ja uusien liittyneiden määräkin oli vain hieman normaalivuotta alhaisempi.
Uusi strategikausi käynnistyi vilkkaasti uusia toimintamuotoja, moninaisuustyötä, tulevaisuuden taitoja ja vastuullisuutta kehittäen. Kesällä järjestettiin myös pandemian alkamisen jälkeen ensimmäinen suurtapahtuma, Johtajatulet, joka kokosi 2500 aikuista yhteen johtajuusteemojen äärelle metsään.
Suomen Partiolaisten vuosikooste julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa täysin digitaalisessa muodossa. Uutena vuosikoosteessa tarkastellaan monipuolisesti myös vastuullisuuden osa-alueita. Tutustu vuosikoosteen vastuullisuusosioon.
Katso vuosikoosteesta miltä näytti partiovuosi 2021!