Tänä vuonna partio alkaa isosti ja näyttävästi elokuussa ympäri Suomea! Elokuun avoimeen aloitustapahtumaan ja sitä myötä viikkokokousten alkamiseen valmistaudutaan jo keväällä päättämällä mm. syksyn viikkokokousten…
Moni lippukunta kärsii johtajapulasta jossain vaiheessa toimintaansa. Se kuormittaa lippukunnassa olevia johtajia ja aiheuttaa käytännön harmia toimintaa järjestettäessä. Asialle on kuitenkin myös tehtävissä paljon! Johtajapula…
Kallan Tytöt ovat ensimmäisiä uuden lippukuntien verkkosivupohjan käyttäjiä: he olivat mukana pilotoimassa uutta ratkaisua kahden muun lippukunnan kanssa. Lippukunnan johtaja Anni Rissanen vastasi itse verkkosivujen…
Ei ole yhtä oikeaa tapaa rekrytoida uusia aikuisia lippukunnan toimintaan mukaan. 1. Järjestä markkinointitapahtuma Markkinointitapahtumaan voi kutsua matalalla kynnyksellä, koska osallistuminen ei sido mihinkään, mutta…
Uusien aikuisten rekrytoiminen ei ala markkinointitapahtumassa tai puhelimeen tarttuessa vaan pohjatyöt kannattaa tehdä hyvin etukäteen. Uusista aikuisista voi olla hyötyä monessa ja heillä voi olla…
Kylien ja kaupunginosien kesätapahtumat ovat muhevinta partion markkinointimultaa, johon kannattaa upottaa kädet kyynärpäitä myöten! Tapahtumissa kohtaavat naapurit ja kylänmiehet, ollaan sosiaalisia ja yhteisöllisiä ja asuinalueen…
Prinsessat kertoivat haastattelunsa yhteydessä viisi vinkkiä onnistuneen videon kuvaamiseen. Videon suunnitteluun ja kuvaamiseen kannattaa varata kunnolla aikaa. Yhdessä tekeminen on hauskempaa ja lopputulos parempi, kun…
Partion YouTube-kanavalta löytyy soittolistallisen verran videoita, joiden takana on samoajavartio nimeltä Prinsessat. Ryhmän kuvauksissa tärkeintä on hauskanpito, mutta jotta uusi video saadaan valmiiksi on tarvetta…
Kaikkea ei kannata tehdä alusta asti itse! Partion materiaalipankista löytyy paljon erilaista materiaalia jäsenhankinnan tueksi. Kannattaa käydä katsomassa: partio.fi/materiaalipankki. Tule mukaan ja kaverikokous -materiaalia partio.fi/materiaalipankki…
Kevään johtajaneuvoston kokoukseen kannattaa ottaa aiheeksi syksyn suunnittelu. Pääsette sitten elokuussa helpolla, kun toiminta luikahtaa käyntiin kuin itsestään! Mitkä ryhmät aloittavat toimintansa syksyllä? Onko kaikki…
Elokuussa lukuisat vanhemmat etsivät lapsilleen uusia harrastuksia. Olisiko teidänkin lippukunnassa aika perustaa ekstralauma? Ekstralauma on siis sellainen lauma, joka perustetaan olemassa olevien lisäksi, ei niiden…