Yleinen

Kipinää ulkokokouksiin!

Heippa! Partion syyskausi on viikkotoiminnan osalta toteutettu pääsääntöisesti ulkona. Lippukunnissa tämä on tarkoittanut enemmän tai vähemmän uusien toimintatapojen löytämistä sekä ideointia toteuttaa aikaisemmin sisällä kololla toteutetut aktiviteetit ulkona. On sanomattakin selvää, että partiolaiset viihtyvät ulkona mutta rehellisyyden nimissä marraskuun pimeinä iltoina räntäsateen piiskatessa naamaa voi olla ideat vähissä, kuinka sitä toimintaa nyt ihan oikeasti käytännössä toteutetaan. Mutta onneksi on Iltakipinät!

Iltakipinöidenhän tarkoitus on jakaa ideoita ja antaa vertaistukea viikkotoiminnan järjestämiseen aina parillisten viikkojen maanantaina. 23.11. Iltakipinässä todellakin oli kipinää, kun saimme vieraaksi aivan mahtavan ulkona oppimisen asiantuntija Essi Aarnio-Linnanvuoren. Essi on työskennellyt WWF:llä ympäristökasvatuksen asiantuntijana ja toimii myös akelana Suosirreissä. Lämmin kiitos vielä Essille siitä, että kävit jakamassa osaamistasi!

Tässä koottuna mielestäni parhaat palat Essin esityksestä sekä yleisestä keskustelusta Iltakipinän aikana:

Välineet kuntoon

Suomen talvessa ulkoilussa vaatetus on kaiken A ja O. Eli ensi alkuun huolehditaan, että niin lapsilla kuin aikuisilla on säänmukainen vaatetus kokouksissa! Tästä on tärkeää viestiä myös partiolaisten koteihin. Myös välineisiin kannattaa kiinnittää huomiota ja täältä voit kurkata vinkkejä välineistä, jotka helpottavat ulkokokouksissa toimimista.

Pois kolon pihalta

Eikö oman kolon piha inspiroi? Onko tutut alueet jo koluttu läpi? Lippukuntien kolot sijaitsevat hyvin erilaisissa ympäristöissä ja mahdollisuudet erilaisten aktiviteettien toteuttamiseen vaihtelevat. Kaikilla ei ole mahdollisuutta tulien tekoon tai metsässä puuhasteluun, ainakaan kolon pihalla. Lähimatkailu avartaa, niin myös partiokokouksissa! Lähtekää siis rohkeasti tutusta ympäristöstä ja pitäkää kokous jossakin muualla. Pohdittavaa: onko lähistöllä jokin nuotiopaikka, jota saisi käyttää? Entä miltä kuulostaa jonkun ryhmäläisen kotipihalla pidetty kokous? Entä onko alueen koulun piha paremmin valaistu kuin kolon piha? On kuitenkin muistettava kysyä lupa asianomaisilta jos haluaa toisten pihoja hyödyntää!

Tutut rutiinit sisältä ulos

Myös ulkokokouksissa on hyvä noudattaa tuttua kokouksen rakennetta. Alkuun kuulumisten vaihtoa ja pahimmat höyryt purkavaa leikkiä. Leikin jälkeen siirrytään pääohjelmaan. Kokous päätetään sisaruspiiriin tai jollakin toisella tavalla. Jo itsessään kokousten siirtyminen kokonaan ulos on ollut monelle lapselle mutta myös aikuisellekin muutos rutiineihin. Tämä on voinut näkyä levottomuutena kokouksissa. Mutta kuten Essi esityksensä aikana totesi, niin alkusyksyn levottomuus on nyt loppuvuotta kohden tasoittunut, kun kokouksissa on noudatettu tiettyä kaavaa.

Hyvin suunniteltu – vältä kaaos

Kuten sisällä, myös ulkona lasten keskittyminen saattaa toisinaan herpaantua ja voi pahimmillaan johtaa siihen, että osa porukasta härvää omia juttujaan, meteli nousee ja ryhmän hallinta vaikeutuu. Tähän lääkkeeksi on hyvin suunniteltu kokous, jossa aikataulussa minimoidaan ylimääräinen luppoaika. Tämähän on tuttua jo sisäkokouksista mutta ulkona kokoustettaessa ei esimerkiksi mene aikaa siirtymisessä ulkoa sisään. Tällaiset pienet asiat on syytä ottaa huomioon eikä luottaa tarkasti vanhoihin aikataulupohjiin. Kokouksen aikataulua suunniteltaessa toki huomioidaan oman ryhmän ja eri ikäkausien tarpeet.

Ja hei! Jos ryhmäsi on iso, on se mahdollisuuksien mukaan hyvä jakaa pienempiin ryhmiin aktiviteettien ajaksi! Tällöin ryhmän hallinta on helpompaa ja lapsien myös helpompi keskittyä varsinaiseen tekemiseen. 

Ilo irti pimeästä!

Talvi on pitkä ja pimeä. Valitettavasti meillä ei ole poppakonsteja valon lisäämiseen, joten ajatelkaamme pimeyttä mahdollisuutena! Nimittäin heijastinratojen rajattomana mahdollisuutena! Heijastinradoissa on sellainen jännä juttu, että niihin syttyvät vanhemmatkin partiolaiset. Kerratkaa partiohistoriaa tai ihanteita rastiradalla, jossa rasteille suunnistetaan heijastimia löytämällä! Näitähän voi ideoida ja jatkojalostaa lähes loputtomiin!

Päiväretket

Lähdetään siitä, että päiväretket ovat helpompia järjestää kuin yli yön kestävät retket. On myös kiva puuhastella ryhmän kanssa välillä valoisaan aikaan näin talvella, eikös? Päiväretkeä ei tarvitse tehdä kauas eli suosi rohkeasti lähikohteita!

Lisää vinkkejä ja alustoja toimintaan

Mappa.fi  – valtava ideoiden aarreaitta, josta löytyy myös partioon sopivaa tekemistä!

Seppo -pelialusta  –  loistava väline ulkotoiminnan järjestämiseen erilaisia ”pelejä” tekemällä. Seposta löytyy valmiita maksuttomia pelejä mutta lippukunnan kannattaa ehdottomasti harkita maksullisen version hankkimista itselleen!

WWF:n ja Suomen Partiolaisten Panda -merkki sudenpennuille ja seikkailijoille. Ihmeessä toteuttamaan, jos vielä tekemättä!

Ai niin, Essi jakoi vielä kivan idean etäkokouksia varten! Tilaa WWF-lähettiläs kokoukseen etäkokoukseen kertomaan ruuantuotannon ympäristövaikutuksista!

Ei muuta kuin vinkit kokeiluun ja hauskoja hetkiä kokouksiin kaikille!

Terkuin

Susanna

Tämä teksti on ensimmäinen osa Kipinää korona-ajan toimintaan -blogitekstien sarjasta. Kirjoittajana toimii Etäpartio -hankkeen projektikoordinaattori ja Iltakipinöiden vetäjä Susanna Paavolainen.