Yleinen Lpk:n johtaminen

Miksi lippukunnan tulisi olla kiinnostunut seurakuntavaaleista?

Tänä syksynä valitaan uudet päättäjät seurakuntaneuvostoihin kaikkialla Suomessa. Yli 80 prosentilla suomalaisista lippukunnista on taustayhteisönä evankelis-luterilainen seurakunta. Tämä tarkoittaa sitä, että monia lippukuntia tukee paikallinen seurakunta eri tavoin taloudellisesti ja toiminnallisesti. Seurakuntien päätöksentekijät valitaan joka neljäs vuosi seurakuntavaaleissa. Jos kunnassa on vain yksi seurakunta, valitaan edustajat vain neuvostoon, jos useampi käydään myös vaalit seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Kummatkin vaalit ovat partiolaisille merkitykselliset, koska seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä päätetään tärkeistä partiolippukuntien toimintaedellytyksiin ja katsomuskasvatuksen toteutumiseen vaikuttavista asioista.  

Seurakuntien luottamushenkilöt seurakuntaneuvostossa tai kirkkovaltuustossa päättävät muun muassa siitä, minkälaista toimintaa seurakunnassa järjestetään ja kenelle sitä järjestetään. Tuetaanko esimerkiksi lippukuntia suoraan taloudellisesti tai edullisten, jopa ilmaisten tilojen muodossa. Seurakuntaneuvostossa päätetään myös seurakuntien työntekijöiden rekrytoinneista. Onko seurakunnassa työntekijää, joka auttaa partiolaisia? Monessa seurakunnassa kiristyvä taloustilanne seuraavien vuosien aikana pakottaa myös miettimään, mistä toiminnasta ja tilasta luovutaan. Lippukunnan ja paikallisen nuorisotyön näkökulmasta on merkitystä kuka seurakunnan rahoista ja toiminnan kohdentamisesta päättää. Taustayhteisön toimintaan voi vaikuttaa parhaiten asettumalla ehdolle ja äänestämällä tulevissa vaaleissa! 

Seurakuntavaalit ovat meille siis erityisen tärkeät vaalit ja siksi partio on mukana kampanjoinnissa. Olemme määritelleet partion vaalitavoitteet, joissa peräänkuulutamme parempaa yhteistyötä ja resursointia, sekä toivomme kirkolta työtä ilmastokriisin hillitsemiseksi.

Koska lippukunnan ja seurakunnan yhteistyö on aina paikallista, ja sitä ei voida keskitetysti keskusjärjestöstä tai piiristä käsin hoitaa, kannustamme lippukuntia itse huolehtimaan että omassa seurakunnassa neuvostoon lähtee ehdokkaaksi partiolaisia.  

3 + 1 vinkkiä seurakuntavaaleihin

  1. Lähdetään rohkeasti ehdolle vaaleissa, ehdokasasettelu päättyy 15.9. Tiedot olemassa olevista vaalilistoista eli valitsijayhdistyksistä löydät omasta seurakunnastasi. Apua voit pyytää myös piiritoimistolta. Vertaistukea löytää Facebookista, jossa on ryhmä partiovaikuttajat kirkossa.
  2. Äänestetään partiolaisia marraskuussa ennakkoäänestyksessä 8.-12.11. ja varsinaisena vaalipäivänä 20.11. 16-vuotiaat pääsevät myös vaaliuurnille näissä vaaleissa. Kokoamme www.partioehdokkaat.fi sivustolle partiotaustaisia ehdokkaita 15.9. alkaen.
  3. Otetaan uudet neuvostot ja luottamushenkilöt haltuun. Lippukunnat voivat pyytää päästä vierailemaan neuvoston kokoukseen tai kutsua neuvoston jäsenet vierailemaan kesäleirillä. Joulun aikaan voi kirkkoherralle viedä adventtikalenterin. 

+1: Tärkeimpänä, keskitytään hyvän viikkotoiminnan järjestämiseen. Laadukas toiminta on paras tapa perustella se, miksi seurakunnan edelleenkin olisi hyvä olla lippukunnan taustayhteisönä. Partio on piispainkokouksen perusteella yksi kirkon nuorisotyön muoto, silloin kun lippukunnalla on taustayhteisösopimus seurakunnan kanssa.

Kaikki vaaleihin liittyvä tieto ja materiaali tullaan kokoamaan sivuille www.partioehdokkaat.fi. Sieltä löydät esimerkiksi hyvän oppaan ehdokkaalle ja ohjeet vaalipöllö-merkin tekemiseen.

Huivikaulainen tyttö istuu kirkon edessä.