Jamboree – kun kaikki on tavallista isompaa

Jos maailmanjamboree järjestetään Yhdysvalloissa, niin oletuksena on, että kaikki on suurta ja mahtavaa. Moni asia sitä olikin Länsi-Virginian Summit Bechtel Reservessä järjestetyllä 24. maailmajamboreella 22.7.–2.8.2019.

Leirialue oli valtaisa. Etäisyyksistä voi helposti puhua kilometreinä, ja kaukaisimpiin ohjelmapisteisiin oli järjestetty bussikuljetuksia, moni perinteisillä keltaisilla koulubusseilla, joita on totuttu näkemään elokuvissa.

Ja busseissakin oli tunnelmaa:
− Meillä oli mukana yksi itävaltalainen tyttö, joka oli todella hyvä laulamaan. Hän lauloi tuttuja englanninkielisiä lauluja ja koko bussi lähti mukaan, jopa kuljettaja! Se oli mahtavaa, kun koko bussi lauloi täysillä West Virginiaa! Siiri ja Katariina (Kuru-leirilippukunta, Mikaelin Sinikellot) muistelevat kuljetustaan koskenlaskuun.

Suurten iltaohjelmien huipentumat olivat ihan omaa luokkaansa. Avajaisissa osallistujamaiden lippujen näyttävä esiinmarssi nostatti ihon kananlihalle ja illan päättänyt sadoilla droneilla toteutettu valoshow loksautti vaativammankin katsojan leukaperät. Dronet muodostivat värivaloin taivaalle kolmiulotteisia kuvia kuten mm. partion maailmanliiton WOSM:in ja jamboreen logot sekä maailmankartan. Unity Showssa, eli jamboreen ”keskiäisissä” lavalle marssitettiin joukko Broadwayn tähtiä, jotka esittivät haltioituneelle yleisölle tuttuja lauluja kuuluisista Disneyn piirretyistä, ja päättäjäisten mahtipontinen ilotulitusshow tuntui jatkuvan suorastaan loputtomiin.

Suomalaiset näkyivät ja jopa kuuluivat

Suomalaisia pidetään stereotyyppisesti hiljaisena ja omissa oloissaan viihtyvänä kansana. Ehkä niin, mutta jamboreella suomalaisia ei ollut ollenkaan vaikea löytää 46 000 muun osallistujan joukosta. Joukkueen valkoiset – jamboreen myötä hiljalleen väriään vaihtavat – reput erottuivat kauas. Ei tarvinnut kuulla puhuttua kieltä, kun jo tunnisti suomalaisten ryhmän ohjelmapisteellä.

Erinomainen tunnistuskeino oli tietenkin massatapahtumissa suomalaisten partiolaisten edustusasuun kuuluva väiski. Tanssivat ja lippuja hulmuttelevat väiskipäät valikoituivat lukuisia kertoja iltaohjelman suurille näytöille. Väiskeihin vain jää silmä kiinni. Ja kun avajaisissa Suomen lippu kannettiin vuorollaan lavan eteen hulmuamaan Even (Aurum, Jukolan Veljet ja Siskot) kantamana, lähti suomalaisista kannatusjoukoista kiitettävän raikuva osallistujamylvintä stadionin taivaalle ja lippumme hulmusivat lajitoverilleen tervehdykseksi.

Kansainvälisyyttä kaikkialla

Aina sanotaan, että maailmanjamboreella kansainvälisyys on käsin kosketeltavissa. Ja niinhän se on. Kansainvälisyys, sekä uusien ja vanhojen jamboreekavereiden tapaaminen on monelle syy palata jamboreelle yhä uudestaan ja uudestaan.

Kansainvälisyyttä on se, kun vastaan juoksevat hongkongilaiset jakavat kaikille siirtotatuointeja oman leirilippukuntansa logolla. Se on sitä, kun ohjelmaan jonotellessa opetellaan yhdessä japanilaisia ja korealaisia laululeikkejä ja nauretaan hassuille ääntämisille. Ja kun iltaohjelman ruuhkassa päätyy puolivahingossa keskelle tšekkiläistä leirilippukuntaa, joka laulaa oman maansa kielellä nuotiolaulua, Sanoista ei ymmärrä mitään, mutta silti laulun tunnistaa partioon kuuluvaksi. Ja kun kaikki oman saman tien varrella asuvat leirilippukunnat päättävät nostaa pöydät tien varteen ja syödä yhden yhteisen pitkän pöydän ääressä, yhdessä.

Ihan oma juttunsa on vielä swoppaaminen eli erilaisten partiotuotteiden vaihtelu. Suosituimpia ovat eri maiden jamboreekangasmerkit ja -huivit. Teiden varsilla ja katoksissa käy valtaisa kuhina, kun tavaraa vaihtuu omistajalta toiselle. Joillekin tämä on se koko jamboreen ydinjuttu!

Seikkailua sitä janoaville

Jo mainoksissaan 24. maailmanajamboree erottautui ohjelmassaan selkeästi seikkailuun ja itsensä ylittämiseen. Tarjolla oli hurja määrä uusia lajeja halukkaiden kokeiltavaksi. Löytyi rauhallisiakin aktiviteetteja, mutta kun suosikkeja kyselee leirin viimeisinä päivinä, niin ne useimmin nousevat juuri seikkailuohjelmista: laitesukellus, skeittaaminen, jousiammunta, koskenlasku, vaijeriliuku ja BMX taitavat saada eniten mainintoja, kun leiriläiset listaavat suosikkejaan.

Suosio näkyi myös jonoissa, jotka saattoivat venyä tuntien mittaisiksi. Onneksi se tarjosi samalla mahdollisuuden tutustua muihin jonottajiin. Leirilippukunnanjohtaja Jenni (Räkkä-leirilippukunta, Kaukapartio) jonotti leiriläisryhmän kanssa suosittuun Canopy Touriin melkein kuusi tuntia! ”Mutta sitten pääsi liukumaan! Liu’uttiin puusta puuhun. Pisin liuku oli 400 metriä! Oli ihanaa, kun liuku lähti puiden keskeltä, ja kulki sitten niin korkealla, että puiden latvat jäivät alapuolelle. Siinä liukuessa oli suorastaan hyvin aikaa ihailla vähän maisemiakin,” Jenni hehkuttaa vaijeriliukua puusta toiseen.

Aurum-leirilippukunnan Jonatan (Puskapartiolaiset), Ossi (Hyvinkään Nummenpojat), Veeti (Jaarlin Pojat) ja Jarkko (Rajamäen Metsänkävijät) löysivät loppuleiristä mahdollisuuden päästä ohjattuun laitesukellukseen lähes jonottamatta.

− Ei siinä (sukeltamisessa) olut mitään vaikeaa, suupala vain suuhun ja pinnan alle!” pojat vakuuttavat. Parasta oli yksinkertaisesti hengittäminen veden alla sekä se, että vedessä oli kivan viileää helteisenä leiripäivänä.

Tuttua leirielämää kaiken keskellä

Paluulennolla jamboreelta moni leiriläinen äimistelee sitä, miten tavalliselta leirielämä lopulta tuntui kaiken kansainvälisen pöhinän pyörteissä. Oli aamurutiinit, keittiövartiot, ruuanlaittoa ja leirilippukunnan omia neuvonpitoja, ihan niin kuin pienemmilläkin leireillä.

− Meillä oli kuitenkin se meidän oma porukka ja omat johtajat ja suomalaiset tavat olla leirillä. Ja ne leirirutiinit olivat aika samanlaisia kuin suomalaisillakin leireillä siinä omassa leirilippukunnassa, Emilia (Kuru-leirilippukunta, Liedon Eränkävijät) selvittää.

Siinäpä onkin se jamboreen mahtavuus. Koko päivän voi olla ja mennä kansainvälisessä tunnelmassa, osallistua ohjelmiin yhdessä muiden maiden partiolaisten kanssa, tutustua uusiin ihmisiin ja swoppailla kuin viimeistä päivää. Mutta jos johonkin kaipaa apua tai haluaa vain hetkeksi rauhoittua, löytyy aina turvallinen suomalainen kotipesä, jonne voi palata ja jossa on kiva vaihtaa kuulumisia muiden leirilippukuntalaisten ja omien johtajien kanssa – ehkä jopa viestitellä kotiin, jos netti sattuu toimimaan ja puhelimessa on hönkää jäljellä.

Suomalainen IST on mallikelpoinen IST!

IST tulee sanoista International Service Team eli vapaasti kääntäen vähän sama kuin palveluleiriläinen. Mahdollistaja, joka on omalla työllään kansainvälisessä IST-tiimissään takaamassa erinomaisen leirikokemuksen jamboreen osallistujille. Suomalaisilla IST:eillä on erinomainen maine jamboreen työvoimana. Suomalaiset ovat luotettavia, saapuvat työtehtäviinsä ajallaan ja hoitavat ne kunnolla. Kiitoksena siitä IST:imme myös saavat tosi hienoja pestejä!

Bongauksia suomalaisten IST-pesteistä jamboreella: jamboreealueen vieraiden opas, Ropes-toimintapisteet (eräänlainen Flow Park) ohjaaja korkealla puissa, vaijeriliukuradan liukujien vastaanottaja/lähettäjä, massatapahtumien turvamies, vesiaktiviteettien ohjaaja ja kulttuuri-iltaohjelmien vetäjä. Kiinnostavia ja sopivasti haastavia jamppipestejä oli suomalaisilla IST:eillä vaikka kuinka monipuolisesti!

Äiti-tytär-tiimi Auli (Toimarit) ja Laura (Rastipartio) saivat jamboreella aivan unelmiensa IST-pestin. He tekivät töitä ziplinen liukujien vastaanottajina.

− On ihanaa nähdä, kun nuoret tulevat alas. Jotkut ovat onnellisia, jotkut ihastuksissaan, toiset ekstaasissa ja osa helpottuneita, Auli tiivistää. Tosi moni korkeanpaikankammoinen on ylittänyt itsensä.

Jutun haastattelut on poimittu jamboreen aikana päivittäin ilmestyneistä Leiri-Jamposteista. Jos haluat tutustua Jamposteihin tarkemmin, löydät ne Suomen jamboreejoukkueen sivuilta.

Kansainväliseen partiofiilikseen pääsee myös selailemalla Suomen jamboreejoukkueen kuvapankkia.