Ihmiset

Blogi: Mitä hyötyä mentoroinnista on ollut minulle?

Otetaan täysin kuvitteellinen skenaario. Nuori ja innokas partiolainen, kokemusta on karttunut muutamista hommista, joita muut saman ikäiset eivät välttämättä pääse kokeilemaan. Onnistuneiden ja hieman vaikeampien pestien ja projektien jäljiltä luotto itseen on kova ja nousee vain.

Nyt edessä on ensimmäinen oikeasti iso pesti täysin uudella osa-alueella. Mistään monimutkaisemmasta hommasta ei kuitenkaan ole kyse, joten pestin vastaanottaminen ei epäilytä sen enempää. Noin puolentoista kuukauden kuluttua tilanne on jo kuitenkin niin sanotusti ”sos”, ja silloin mentori astuu kuvioon.

Tilanne ei tietenkään ole kuvitteellinen. Saatuani syksyllä 2017 ensimmäisen mestari-tason pestini kansainvälisyyden parissa ymmärsin pian tarvitsevani tukea. Niin paljon tyhmiä kysymyksiä eikä ketään vastaamassa. Isommatkin kuviot olivat pahemmin hukassa kuin spork suurleirin jälkeen. Facebook seinälleni ilmestynyt ilmoitus uuteen mentorointiohjelmaan haettavista osallistujista tuntui lahjalta taivaasta. Onnekseni pääsin mukaan ja parikseni nimettiin kansainvälisyyskonkari täynnä auttamisen halua.

Suurin helpotus jonka mentorini minulle soi oli kuunteleva korva, jolle saattoi avoimesti sanoa että nyt ei kyllä mene ihan putkeen. Mentoriltani sain niin suurpiirteisiä suunnan osoituksia, kuin konkreettisia ohjeitakin. Kun konkreettisia ohjeita tuli useampi kerralla, opin että ei ole yhtä oikeaa tapaa jolla asiat täytyy hoitaa. Kunhan ne hoituvat.

Usein mentorointisessiot olivat minulle hyväksynnän hakemista johtamis- ja työskentelymetodeilleni. En muista kertaa, jolloin en olisi saanut tukea idealleni. Tämä ei tietenkään tarkoittanut ettei mentorini olisi tarjonnut minulle parannusehdotuksia. Pohjimmiltaan idea oli kuitenkin siinä, että valmis ratkaisu löytyi jo minulta itseltäni. Tarvitsin vain jonkun vähäsen viisaamman sanomaan että noinkin saa toimia.

Anni Taitto

Haku SP:n ja piirien mentoriohjelmaan auki 6.10. saakka. Lue lisää hakemisesta mentoriksi ja aktoriksi.