Selviytymispakkaus tai ’survival-kit’ koostuu tärkeimmistä tavaroista, joilla voi selviytyä tilanteessa kuin tilanteessa. Lounais-Suomen Partiopiirin survival-vastaava Sanna ”Nanda” Suinila kertoi, miten selviytymispakkausta kannattaa koota ja käyttää.

Selviytymispakkauksen tulee sisältää kaikki, millä pysyy elossa. Pakkauksen tulee olla tarpeeksi kevyt ja kompakti, että sen ottaa helposti mukaan, kertoo Sanna Suinila.

– Pitää myös miettiä, minne on menossa. Lapin vaelluksella ei käteisellä paljoa tee, mutta kaupungissa se on oleellisempaa, Suinila sanoo.

Pakkauksen tulee sisältää oleelliset asiat selviytymiseen: jotain, josta voi saada suojaa, tulentekovälineet ja jotakin, jolla hälyttää apua. Selviytymispakkauksessa tärkeää on monipuolisuus.

Metallirasia on parempi kuin muovinen, sillä metallin pinnan voi kiillottaa ja sen avulla hälyttää apua. Isommassa rasiassa voi myös keittää vettä. Tärkeintä on, että pakkaukseen mahtuu kaikki tärkeä ja että se on helppo ottaa mukaan minne vain. Kaikkien selviytymispakkausten ei kuitenkaan tarvitse olla taskukokoisia, vaan erilaisia reissuja varten kannattaa miettiä, mitä oikeasti tarvitsee.

Kaupasta ostettu vai itse koottu pakkaus?

Suinila suosittelee ensimmäistä kittiä kootessa katsomaan, mitä kotoa jo löytyy.

– Jos on harrastanut partiota tarpeeksi pitkään, voi kotoa löytyä jo puukko ja tulukset. Niillä pääsee jo pitkälle. Myös valmiin paketin ostaminen on hyvä alku, koska siihen voi tarpeen mukaan lisätä tarvikkeita.

Alkuun pääsee ihan parilla eurolla, koska monilla on kotona jo lähes kaikki tarvittava. Isompia hankintoja tehdessä hinta voi nousta kahteenkymmeneen euroon, mutta paketin täydentäminen on edullista. Valmiita paketteja saa helposti netistä samalla hinnalla. Kätevä alku on paracord-ranneke, johon on kiinnitetty tulukset.

Itse koottuun selviytymispakkaukseen voi kuulua esimerkiksi linkkuveitsi, kyniä, tulukset, kynttilä, hakaneuloja, lankaa, narua sekä folionpalanen. Foliolla tai metallipakkauksen kiiltävällä pinnalla voi kiinnittää etsijöiden huomion.

– Kyllä se itse tehty on aina parempi, eikä kokoaminen ole haastavaa, Suinila kannustaa.

– Tärkein asia, jonka pakettiin voi laittaa, on aivot.

Ilman tietoa ja soveltamiskykyä ei pärjää vaikka varusteita olisi liikaakin, sanoo Suinila. Näitä taitoja oppii helposti survival-kursseilla ja netistä.

– Yksi tilaa ja rahaa säästävä tapa on opetella tekemään kompassi magneetilla ja neulalla tai tietää, millaista puupalaa voi käyttää ongenkohona.

Selviytymispakkausta kootessa kannattaakin siis muistaa myös tutustua välineisiin ja niiden soveltamiseen. Lisää infoa selviytymispakkauksista ja selviytymisestä vähillä varusteilla saa helposti netistä ja piirien eräjaostoista.

– Survival-kursseille kannattaa tulla rohkeasti, vaikkei vielä tietäisikään paljoa. Aina on hauskaa ja kaikki oppivat varmasti uutta, kehottaa Suinila.

 

Gerber – Bear Grylls Ultimate Kit 
45 €, amazon.com

+ paljon tarvikkeita
+ varusteita voi käyttää
myös paljon
muuallakin
+ painaa 120 grammaa
– pakattu pussiin
– kallis

Xuanlan – Emergency survival kit 
24 €, amazon.com

+ todella kattava
+ varusteita jokaiseen
hätätilanteeseen
– painaa 350 grammaa
– suurin osa
varusteista turhan
painavia ja hienosteltuja

Mil-Tec selviytymispakkaus 
16,50 €, mökkimies.com

+ halvempi kuin muut
pakkaukset
+ kattava
– painoa ei löydy netistä
– muovirasiassa

Itse koottu selviytymispakkaus 
noin 15–25€

+ sisällön voi itse päättää
+ helpompi soveltaa
tiettyihin olosuhteisiin
tai reissuun
– paino ja hinta
vaihtelevat suuresti
– vaatii miettimistä
ja tietoa tavaroista