Meripartiolaiset Alexander von Flittner ja Mauri De Meulder ovat osa tiimiä, joka purjehtii Ocean Globe Race -kisassa maapallon ympäri. Pohjan unelmalleen he loivat partiossa.

Alexander von Flittnerin, 26, ensimmäiset muistot ovat purjeveneestä. Meren äärellä Helsingin Lauttasaaressa kasvanut von Flittner kertoo, että hänellä oli neljä–viisivuotiaana oma kipparin pilli ja huuliharppu, jota hän soitteli kannella. Meren äärettömyys tuntui jo tuolloin jännittävältä.

– Minut otettiin mukaan merille vauvasta saakka. Syöttötuolini oli kiinnitetty Skandi 52 -veneen takakannelle valjailla, von Flittner sanoo.

Intohimoisesti vesillä liikkunut isä kannusti poikaansa liittymään partioon heti, kun alakoulu alkoi. Meripartio oli purjehdusta rakastavalle perheelle selvä valinta. Lippukunnaksi valikoitui kotipaikkakunnan
Sjöscoutkåren Seaboys.

– Lippukuntamme toimi kouluni vieressä. Partiossa vierähti koko nuoruus. Olen yhä mukana, mutta en enää viikoittain.

Partio tarjosi von Flittnerille monia unohtumattomia kokemuksia. Mieleen ovat jääneet erityisesti kesäpurjehdukset, joita tehtiin muun muassa Suomenlahden saaristossa. Myös Itämeren poikki itään
ja länteen purjehdittiin paljon. Syyt, jotka koukuttivat merielämään, ovat yhä samat kuin nuorempana.

– Purjehtiminen on täydellistä arjesta irtautumista, koska veneessä ei voi tehdä muuta kuin keskittyä
hetkeen. Häiriötekijöitä ei juuri ole.

Partiossa ja purjehtimisessa on monia yhtäläisyyksiä. Kumpikin opettaa yhteistyötä ja muiden
kunnioittamista. Omalla toiminnalla on näkyvää vaikutusta esimerkiksi viihtyisyyteen ja siisteyteen.
Muiden arvostaminen korostuu, kun kaikki tähtäävät arjen sujumiseen pienessä tilassa, kuten veneessä tai teltassa.

Vanhan ajan tyylillä

Syyskuussa 2023 taidoilla on entistä enemmän tilausta. Tällöin von Flittner ja muu kolmetoistahenkinen
miehistö aloittavat Tapio Lehtisen tiimissä Ocean Globe Race -kilpailun, jossa purjehditaan maapallon ympäri.

Vielä telakalla olevalla Gallana-veneellä taitetaan syksyllä 2023 starttaava Ocean Globe Race.

Kilpailu kestää kahdeksan kuukautta ja rannassa käydään kolmesti. Lähtö on Ranskasta tai Isosta-
Britanniasta, josta lähdetään kohti Etelä-Afrikkaa.

Merkittävän kisasta tekee se, että siinä ei käytetä nykytekniikkaa, vaan matkaa taitetaan merikarttojena sekstantin avulla ilman tutkia. Säätiedot tulevat faksilla ja purjeet tehdään 1970-luvun materiaaleista.
Tämä on von Flittneristä hienoa.

– Näin korostuvat taidot, eikä se, kenellä on mahdollisuus ostaa hulppeita laitteita. Kilpailu tuo
takaisin vanhan ajan purjehduskulttuuria, purjeentekijänä työskentelevä von Flittner avaa.

Kilpailu ei vielä jännitä, vaan viikot kuluvat töissä käymisen lisäksi muihin miehistöön valittuihin
tutustuessa ja peruskuntoa nostaessa. Von Flittnerin isä menehtyi vuosi sitten. Hän sanoo samankaltaisen
purjehduksen olleen aina isänsä unelma.

– Tämä jäi faijalta tekemättä, joten teen sen hänen puolestaan. Tällainen tilaisuus tulee vastaan kerran
elämässä.

Kohti voittoa

Samaa mieltä on Mauri De Meulder, 25, joka on niin ikään liikkunut aina vesillä. Ensimmäisen kerran Raumalla kasvanut De Meulder oli purjeveneessä kummiensa kanssa viisivuotiaana.

Toden teolla purjehtiminen alkoi, kun De Meulder liittyi meripartiolippukunta Myrskypoikiin. Ensimmäisen matkapurjehduksensa hän teki kymmenvuotiaana. Lapsuus ja nuoruus kuluivat saaristossa.

Partio on opettanut, miten puhalletaan yhteen hiileen ja toimitaan veneessä.

– En olisi tässä ilman partiotaustaani. Partio on opettanut, miten puhalletaan yhteen hiileen ja toimitaan
veneessä. Lisäksi se on korostanut luonnon ja ympäristön kunnioittamista, De Meulder sanoo.

De Meulder toteaa, että halu päästä kisaamaan on jo kova. Muiden kanssa on keskusteltu, että voittoa lähdetään hakemaan tosissaan. Mahdollisuudet ovat hyvät. Mukana on 30 venekuntaa, joista osa vasta kokoaa tiimiään. Suomalaiset ovat purjehtineet keskenään jo muutaman vuoden.

Mauri De Meulder (oik.) ja Alexander von Flittner ovat molemmat kokeneita purjehtijoita.
Mauri De Meulder (oik.) ja Alexander von Flittner ovat molemmat kokeneita purjehtijoita.

– Tunnemme toisemme ja tiedämme, kuinka toimimme. Se on plussaa.

Myös partiossa opittu aina valmiina -asenne on tarpeen. De Meulder korostaa, että merillä voi aina tapahtua jotain yllättävää. Haasteista selvitään kuitenkin yhdessä. De Meulder naurahtaa, että ei luultavasti vielä täysin edes hahmota, miten suuresta ja ainutlaatuisesta seikkailusta on kysymys.

– Sen ymmärtää sataprosenttisesti vasta sitten, kun on merillä ja katsoo horisonttiin. Se on kuitenkin selvää, että tulossa on ikimuistoinen kisa.

Kahdeksan kuukauden koitos

  • Ocean Globe Race pohjaa purjehduskilpailuun, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1973.
  • Kilpailu kestää kahdeksan kuukautta ja rannassa käydään kolmesti. Lähtö on Ranskasta tai Isosta-Britanniasta syyskuussa 2023.
  • Tapio Lehtisen tiimissä kisaa 13 henkilöä, joista neljällä on partiotausta. Hakijoita oli noin sata.
  • Vene on Swan 55 (S&S) ja nimeltään Galiana. Se on rakennettu 1970- luvun alkupuolella. Veneen pituus on 55 jalkaa eli noin 17 metriä.