Näkökulmat

Kolumni: Kolme kriittistä hetkeä, kun olisin saattanut lopettaa partion

Partion jäsenmäärä on kasvanut edelliset kuusi vuotta, mutta nyt kasvu on tasaantunut. Harrastuksen aloittaneita on 2,3 prosenttia aiempaa vähemmän, aloittaneita sudenpentuja noin 500 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Uskon, että yksi syy aiempaa pienempään liittymisemäärään on viikkotoiminnasta puuttuvat

Anna Enbuske
Kuva: Anna Enbuske

käsiparit. En osaa taikoa lisää aikuisia partioon. Osaan kuitenkin kertoa niistä kolmesta kriittisestä hetkestä elämässäni, kun olisin itse voinut lopettaa partion aktiivisen harrastamisen.

Ehkä voimme oppia niistä jotakin ja pitää johtajaikäiset mukana entistä paremmin.  

Ensimmäinen kriittinen hetki oli, kun partio-ohjelman ikäkausiuudistus astui voimaan. Vanhassa ohjelmassa minusta olisi tullut kauan odottamani vartionjohtaja, kun uudessa ohjelmassa minun olisi kuulunut olla vielä vuosi tai pari johdettavana viikoittain. Uudistuksesta oli lippukunnassa huonosti tietoa, joten jäimme vartiokavereideni kanssa heitteille ja odottelemaan. Lopulta meistä seitsemästä vain kaksi jatkoi loppuun asti oman vartionsa kanssa.  

Muutto töiden perässä Rovaniemeltä Helsinkiin toi kriittisen kohdan kaksi. Jos en olisi itse ollut aloitteellinen, tuskin minulla tässäkään vaiheessa olisi lippukuntaa uudessa kotikaupungissani. Kukaan kun ei tule kotoa hakemaan. Onneksi löysin kerralla sellaisen lippukunnan, jonka johtajistoon tunsin kuuluvani ja josta sain kavereita itselleni – se kun ei ole mikään itsestäänselvyys, mutta monelle nuorelle aikuiselle sitoutumisen kulmakivi.  

Onneksi löysin kerralla sellaisen lippukunnan, jonka johtajistoon tunsin kuuluvani.

Kolmas hetki koittaa nyt fuksisyksyn myötä, kun aikaani tulee viemään erinäiset opiskeluriennot, uudet ihmiset ja järjestöt. Aika mehevä mahdollisuus höllätä partiossa vähän, kun on viimeiset viisi vuotta paahtanut 5-8 pestiä yhtä aikaa ja melkein polttanut itsensä loppuun monien muiden aktiivijohtajien lailla. 

Jos haluaa pohtia syitä etenkin lopettavien määrissä ja sitoutumisvaikeuksissa, ei pidä unohtaa kiireistä elämänrytmiä, harrastajalukujen suhteuttamista koko ikäryhmään ja uusien viikkotoimintaan sitoutumisten muotoja.  

Keskusteluissa on toivottavasti mielessä myös kiitollisuus kaikkia sydämellä tehtyjä vapaaehtoisponnisteluja kohtaan. Moni tekee paljon töitä sen eteen, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus mielekkääseen harrastamiseen.