Leenalle partio on opettanut vastuunkantoa, tarjonnut tilaisuuden toimia erilaisten ihmisten kanssa sekä ennen kaikkea luonut mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä ihmisenä.

Leena Hongell (64) salolaisesta seurakunnan lippukunnasta Leirisiskoista aloitti partion kuusivuotiaana vuonna 1961, päästyään vuoden etuajassa ensimmäiselle luokalle. Mukaan partioon hänet sai naapuri ja luokkakaveri Eija, joka Leenan talon ohi kulkiessaan pyysi tätä mukaansa partiokokoukseen. Leena lähti mielellään matkaan.
−  Kävin ensin matkalla kysymässä äidiltä luvan hänen työpaikallaan saman kadun päässä ja niin olin menossa ensimmäiseen partiokokoukseeni.

Turun partioparaati vuodelta 1962
Leena (edessä vasemmalla) Turun vuoden 1962 partioparaatissa. Vieressä Leenan partioon pyytänyt ystävä Eija. Kuva: Jukka Niemelä

Leenan partiotaival on ollut pitkä ja vuosien varrelle mahtuu monenlaisia kokemuksia ensimmäisestä partioparaatista sisupartiojohtajana toimimiseen. Nämä kokemukset kasvattivat häntä ihmisenä ja opettivat toimimaan uusissa tilanteissa.
−  Olen aika nuoresta asti sanonut, että äiti opetti kiittämään, isä kielsi tulitikuilla leikkimisen ja kaiken muun opin partiosta.

Kokemusten ohella hän on päässyt myös kantamaan vastuuta. Esimerkiksi ollessaan vartiojohtajana Leena sai viedä vartionsa poikkeusluvalla leirikämpälle yöksi ilman aikuista. Yöllä muiden nukkuessa Leena ja hänen apulaisvartiojohtajansa suunnittelivat tulevaa ohjelmaa, kun metsäpoluille eksyneet miehet koputtivat kämpän oveen ja pyysivät apua. Leena tunsi valtavaa vastuuta vartiolaisistaan, mutta päätti kuitenkin johtajatovereittensa kanssa auttaa miehiä, ja he saivat yhdessä avustettua miehet pois metsästä.
− Sain valtavasti itseluottamusta tuossa itselleni ja oivalluksen, kuinka paljon voidaan kasvattaa antamalla luottamusta ja vastuuta.

Oivalsin, kuinka paljon voidaan kasvattaa antamalla luottamusta ja vastuuta.

Toinen arvokas kokemus Leenalle on ollut sisupartio. Hän alkoi perehtyä sisupartion toimintaan nykyisten samoajien ikäisenä ja muistaa lähteneensä sisupartion kokouksista aina kevein askelin.
−  Meidän kehitysvammaisten sisupartiolaisnuorten kanssa partiotoiminta oli aina tosi välitöntä ja aitoa. Kokousten lisäksi Leena osallistui sisupartiolaisten kanssa myös leireille, ja kokee, että sisupartion toiminnassa mukana oleminen on auttanut myös hänen opiskelutaivaltaan erilaisten lasten ja nuorten parissa.
−  Minulle oli luonnollista nähdä lapsi eikä hänen vammaansa. Kiitos taas partion.

Muun partiotoiminnan ohella Leena on myös tehnyt 40-vuotisen uran partion työntekijänä Lounais-Suomen Partiopiirissä, ja hän sai hiljattain Keskuskauppakamarin tunnustuksen partion eteen tehdystä elämäntyöstään. Verrattuna oikeuksia ja velvollisuuksia sisältävään harrastuspartiotoimintaan, on Leenan mukaan työntekijän rooli lähtökohtaisesti olla partiolaisten tukena. Työtehtävissäkin partiosta voi kuitenkin oppia paljon, ja lisäksi tehtävien kautta pääsee kantamaan huolta koko järjestön hyvinvoinnista.

Leena Hongell
Leena tänä keväänä, kuva on otettu Lounais-Suomen Partiolaisten toimiston yhteisissä kuvauksissa. Kuva: Jyrki Hännikäinen/Kamera-Aitta

Partion parissa toimimiseen vuodesta toiseen Leenaa ovat kannustaneet ystävyys, monipuolinen ohjelma sekä partion kansainvälisyys. Hän kokee, että partio tarjoaa hienon mahdollisuuden kasvattaa jäseniään leikin ja yhdessä tekemisen kautta. Erityisesti kansainvälisillä leireillä nuorella on Leenan mukaan mahdollisuus kehittää ystävyyttä yli rajojen ja ymmärtää sitä kautta syvemmin rauhan merkitys maailmassa. Lisäksi yhteisesti käsiteltynä vaikeammatkaan asiat eivät tunnu niin raskailta ja kokemukset yhdistävät. Jatkossa Leena toivoo, että partio jatkaa kasvatustehtäväänsä maailman muutoksiin sopeutuen.
− Maailma kulkee siihen suuntaan, että partion arvo harrastuksena vain kasvaa.

 

Naistenviikko on juttusarja, jossa Partiomediaan julkaistaan haastatteluja Naistenviikon (18.-24.7.) aikana nimipäiviään viettävistä naisista, joilla jokaisella on omanlainen partiotaustansa.