Partiolaisten osallistuminen Helsinki Pride -kulkueeseen alkaa olla jo perinne. Pride on ihmisoikeustapahtuma, joka nostaa esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Partiossa yhdenvertaisuutta edistää erityisesti Pinkkipartio ry.

Helsinki Pride -tapahtuma järjestettiin tänä vuonna lauantaina 30. kesäkuuta, ja kulkueessa oli noin satatuhatta osallistujaa eri järjestöistä. Myös partiolaisilla oli oma kulkueosastonsa.

Pinkkipartio ry kokosi joukon yhteen, ja osallistuminen tapahtui yhdessä Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n ja Uudenmaan Partiopiiri ry:n kanssa.

Partiolaiset ovat olleet mukana Pride-kulkueessa jo useana vuonna.

– Partion osallistuminen Prideille on ihmisoikeusteko. Se sopii hyvin myös partioihanteisiin, joiden mukaan partiolaisten tulee kunnioittaa toista ihmistä ja rakentaa ystävyyttä yli rajojen, Johanna Tuomi sanoo.

Johanna toimii Pinkkipartiossa ja on koonnut yhteen partiolaisten Pride-osaston.

Pinkkipartion tavoitteena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuutta partiossa, jotta jokainen voisi olla harrastuksessa avoimesti omana itsenään. Yhdistys järjestää tapahtumia sekä omille jäsenilleen että muille ihmisille. Pinkkipartio on Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n jäsen, ja yhdistykseen voi liittyä, vaikkei kuuluisi itse seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. 

– On tärkeää, että jokaista kunnioitetaan partiossa yksilönä. Partiolaisia on monta miljoonaa, joten meitä on myös monta miljoonaa yksilöä, Johanna sanoo.

Pride-tapahtuma alkoi Helsingin Senaatintorilta, josta kulkue lähti liikkeelle. Kulkueen jälkeen osallistujat kokoontuivat puistojuhlaan Kaivopuistoon.

Myös Pinkkipartio järjesti Kaivopuistossa oman Sateenkaaripiknikin, jossa muun muassa syötiin sateenkaaren värisiä herkkuja.

Pride-tapahtumaa edeltävänä keskiviikkona Pinkkipartio järjesti Partioasemalla myös kylttityöpajan, jossa sai askarrella kylttejä Pridea varten.

– Joillain saattaa olla edelleen aika vanhanaikainen käsitys partiosta. Siksi on tärkeää, että partio näkyy Prideilla, kulkueeseen osallistunut partiolainen Matleena Rauhaniemi sanoo.