Näkökulmat

Onko partio oikeasti kallis harrastus?

Vaikkei partion vuosittainen jäsenmaksu ole kallis, leirivarusteiden hankkiminen ja etenkin suurleirit kasvattavat harrastuksen hintaa.

Monia lapsiperheitä vaivaa sama ongelma — lapsille tarvitaan harrastuksia, mutta monet vaihtoehdot ovat perheen budjetille liian kalliita. Vuosittaisten maksujen lisäksi on hankittava monenlaista välinettä ja varustetta, joita on ajan myötä myös uusittava.

Myös partiossa näkyy sama ilmiö, vaikka partioharrastuksen onkin tarkoitus olla kaikille avointa. Jokavuotisten jäsenmaksujen lisäksi on aika ajoin hankittava uusi rinkka tai partiopaita ja unohtumattomista suurleireistä voi jäädä paitsi, jos niiden osallistumismaksua ei ole varaa maksaa.

Pitkälle tähtäävä suunnittelu kannattaa

– Partion vuosittainen jäsenmaksu on halvimmasta päästä muihin harrastuksiin verrattuna. Jäsenmaksulle saa myös paljon vastinetta, kuten viikkotoiminnan lisäksi esimerkiksi keskusjärjestön tai piirin järjestämiä tapahtumia ja koulutuksia sekä partiovakuutuksen, Suomen Partiolaisten varapuheenjohtaja Lasse Roiha kertoo.

Hän tuo esiin myös sen, että esimerkiksi lippukunta voi vähentää kustannuksia hyvällä suunnittelulla, kuten pohtimalla leirin varustelistan tai lippukunnan omat hankinnat myös taloudellisesta näkökulmasta.

– Voidaan myös miettiä, millaisilla varusteilla lippukunnan toiminnassa pärjää. Esimerkiksi yhdelle talvileirille vuodessa voi makuupussin aluksi saada lainaan. Jos ryhmä kuitenkin menee talvisin laavulle joka viikonlopuksi, on oman talvimakuupussin hankkiminen lähes välttämätöntä ja se taas nostaa harrastuksen hintaa, Lasse jatkaa.

– Joskus yksikin kierros retkeilyliikkeessä voi olla perheelle tai opiskelijalle liian kallis, muistuttaa Lounais-Suomen Partiopiirin Yhteiseen partioon -projektin viestintää tekevä Sofia Savonen.

Suurimpana ongelmana hän pitää sitä häpeää, jota vähävaraisesta perheestä tuleva lapsi joutuu kokemaan, jos leirivarustus onkin tuliterän rinkan sijaan pakattu muovipusseihin.

– Nuoretkin lapset huomaavat tällaiset seikat yllättävän helposti, ja niistä voi joutua kuulemaan myöhemmin, Sofia huomauttaa.

Monta tapahtumaa, samat varusteet

Keskusjärjestön osalta Lasse nostaa esimerkin poranteristä partiotaitokisoissa. Aiemmin jokaisessa kisassa oli oltava erilaiset terät kulloisenkin tehtävänsuunnittelijan mieltymysten mukaan, jolloin yhtä vartiota kohden saatettiin tarvita jopa kymmenen erilaista poranterää. Pienen sääntömuutoksen myötä poranterät kuitenkin saatiin vakiokokoisiksi. Nykyään siis riittää, että vartiolla on kisassa mukanaan vain 3–4 erilaista terää.

– Vaikka tämä onkin vain pieni esimerkki, samanlaista taloudellisuutta olisi hyvä edistää myös esimerkiksi lippukunnan tapahtumien kesken. Tällöin yhtä leiriä varten hankitut välineet saavat käyttöä myös myöhemmin, eikä jokaista retkeä ennen tarvitse ostaa taas liutaa uusia tavaroita.

Usein juuri piirin tai keskusjärjestön järjestämät tapahtumat ovat kuitenkin niitä, joiden osallistumismaksu on suurin. Se johtuu siitä, että usein tällaisista harvemmin järjestettävistä tapahtumista halutaan tehdä sellaisia, jotka jokainen osallistuja muistaa vielä vuosienkin päästä.

Usein halutaan myös järjestää sellaista ohjelmaa, joka ei välttämättä esimerkiksi yhden lippukunnan johtajiston voimin olisi mahdollista.

– Jotta nykyaikaisia, elämyksellisiä ja näyttäviä, mutta kuitenkin myös turvallisia, ohjelmanumeroita saadaan aikaiseksi, on niistä myös maksettava enemmän. Se ei kuitenkaan lämmitä, jos pelkän osallistumismaksun takia joutuu tapahtuman jättämään väliin, Lasse sanoo.

Aina kannattaa kysyä

Sofia kertoo myös varusteiden lainaamisesta, joka on otettu monessa lippukunnassa käyttöön. Tällöin lippukunta on hankkinut esimerkiksi muutamia ylimääräisiä makuupusseja ja rinkkoja, joita voidaan antaa partiolaisten käyttöön eri tapahtumissa. Hänen mukaansa usein suurin virhe on se, että esimerkiksi lainavarusteiden olemassa olosta ei tiedetä.

– Apua kysyvää saattaa oma tilanne hävettää jo valmiiksi. Siksi myöskään partion edullisuutta ei kannattaisi ehkä hehkuttaa liikaa, sillä se voi saada ihmiset ajattelemaan, että kaikilla pitäisi olla varaa harrastaa partiota.

Jos lippukunnalla on mahdollisuus tukea esimerkiksi leirille lähteviä lapsia, on mahdollisuudesta hyvä kertoa heti, vaikkei kukaan lasten vanhemmista sitä kysyisikään. Vanhemmat eivät välttämättä tunne partiotoimintaa yhtä hyvin kuin lippukunnan johtajat ja ajattelevat helposti, että jos rahaa ei ole tarpeeksi, ei leirille yksinkertaisesti voi lähteä. Se ei kuitenkaan yleensä pidä paikkaansa, vaan niin lapsille kuin vanhemmillekin kannattaa tehdä selväksi se, että partioon on tervetullut ihan jokainen, ja että aina voidaan yrittää keksiä uusia ratkaisuja ja tapoja auttaa.