Ihmiset

Tubettaja Roni Back: “Haluan tehdä tiedosta ja positiivisuudesta coolia”

Roni Bäckin, joka tunnetaan tubettaja Roni Backina, ensikosketus partioon tapahtui Koitos-sarjan kuvauksissa. Vaikka Bäck ei itse ollut lapsena partiossa, hän tahtoo nyt näyttää nuorille, mitä partio voi parhaimmillaan olla.

Koitos

Partion oman Youtube-sarjan tuotanto oli  hyvää vaihtelua Roni Backin omaan tubearkeen. Osallistujana Bäckin ei tarvinnut muuta kuin tulla esiintymään.

– Arkeni on sitä, että tehdään kaikki itse, joten oli kiva tulla niin sanotusti valmiiseen pöytään ja näkemään asioiden teknistä puolta, Bäck kertoo.

Koitoksen kohokohtia Bäckille olivat etenkin erätaitojen oppiminen ja matkustaminen muun muassa Lappiin. Tekemisen meininki ja uudet kokemukset ovat Bäckin mukaan keskeisiä myös hänen kanavallaan.

– Itse tekeminen, kokeminen, oppiminen ja itsensä haastaminen kiteytyvät aika hyvin partiossa.

Nuorena Bäckin paras kaveri harrasti partiota, joten hänen mielikuvansa harrastuksesta perustuivat kaverin kertomuksiin. Silti Bäck ei osannut arvata, mitä kaikkea Koitos toisi tullessaan.

Bäck ei myöskään sulje pois mahdollisuutta liittyä itsekin partioon. Kiinnostus on erityisen korkealla Koitoksen takia. Hän on tyytyväinen pystyessään levittämään partion ilosanomaa huolimatta siitä, ettei itse ole virallinen jäsen.

– Se on kyllä tosi inspiroivaa, koska tietää, että nuoret epäröivät ja pohtivat, että olisiko heistä siihen. Nyt he saavat jonkun esimerkin siitä, minkälaista siellä on.

Koitos on myös tuonut runsaasti inspiraatiota Bäckin videoihin. Erityisesti eräily on aihe, jonka parissa Bäck haluaa jatkaa Koitoksen jälkeen.

– Ehkä nyt on paremmat valmiudet, jos päätyy lähtemään johonkin pidemmälle ja joutuu vaikka trangiaa käyttämään. Se ei ole sitten täysi fiasko, vaan sitä osaan oikeasti jopa käyttää.

Tubettaja Roni Back ohjaa purjeventtä Koitoksen kuvauksissa.
Koitoksen ensimmäisessä jaksossa tubettajat pääsivät purjehtimaan. Kuva: Miska Loimaala

Julkisuus

Youtube-uransa aikana Bäck on joutunut monenlaisiin kohtaamisiin seuraajiensa kanssa. Vaikka noin 99 prosenttia kohtaamisista on ollut mielekkäitä, on videoiden tuoma julkisuus välillä myös aiheuttanut paineita.

– Ennen se ahdisti jonkin verran, koska en ollut koskaan halunnut sellaista vaikutusvaltaista roolia. Halusin vain tehdä hauskoja videoita ja viihdyttää ihmisiä, en kertoa heille, miten pitäisi elää.

Ihmiset tunnistavat Bäckin monesti julkisilla paikoilla. Tällöin hän hetkellisesti poistuu kaveriporukasta esimerkiksi ottaakseen kuvia ihailijoidensa kanssa.

Innokkaita faneja Bäckilla on riittänyt Virossa asti. Kauemmas matkatessaan tubejulkimo saa kuitenkin olla rauhassa.

– Aina, kun pääsee ulkomaille, on tosi piristävää, että siellä kukaan ei tiedä minusta yhtään mitään.

Videoiden suosion kasvaessa Bäckin kanavan niin kutsuttu missio on noussut yhä merkittävämmäksi.

– Yritän tehdä tiedosta ja positiivisuudesta coolia. On niin helppo valittaa asioista ja olla negatiivinen, joten yritän näyttää ihmisille, että on mahdollista luoda sisältöä, joka on positiivista ja joka piristää päivää.

Tasapaino

Tubettajan työpaikka on suurimman osan ajasta sosiaalinen media, mikä tarkoittaa lähes ympärivuorokautista, joka suunnasta puskevaa informaatiotulvaa. Miten rentoutua, kun julkisuutta ei voi paeta edes kotonaan?

– Mökkeily ja kavereiden näkeminen jossakin suljetussa ympäristössä tasapainottavat tosi paljon. Myös jalkapallo ja salibandy sekä muut perusjutut tuovat kivaa tasapainoa hurlumhei-arkeen.

Työnsä puolesta Bäckin on mahdotonta poistua somesta kokonaan. Pyrkimyksenä on Bäckin mukaan kuitenkin ensisijaisesti käyttää somea sisällöntuottamiseen, eikä niinkään muihin asioihin.

– On niin helppo uppoutua ja siihen menee saman tien niin monta tuntia, että se on vaarallista.

Julkisuuden ja sosiaalisen median lisäksi Bäck on joutunut tasapainoilemaan pitkäaikaisen peliharrastuksensa kanssa. Pelivideoilla uransa aloittanut Bäck tajusi pelaavansa liikaa ja elämä tuntui pyörivän pelaamisen ympärillä.

Käännekohta oli tubettamisen muuttuminen työksi.

– Tajusin, että maailmassa on paljon muutakin tekemistä kuin tietokoneella pelaaminen.

Jatkuva näytön ääressä istuminen kävi lopulta Bäckin fyysisen ja psyykkisen terveyden päälle niin paljon, että hän poisti kokonaan paljon pelaamansa pelin.

Siitä on nyt kulunut Bäckin laskujen mukaan yli sata päivää. Uusi suunta on löytynyt oman pohdiskelun ja erilaisten self help -materiaalien avulla.

Ruutuaikaa vähentävä tekijä on ollut myös Bäckin kanssa työskentelevä editoija, joka auttaa paljon videoiden tekemisessä.

– Haluan jaksaa, pystyä olemaan viihdyttävä ja voida mahdollisimman hyvin. Siihen ei kuulu se, että pelaan monta tuntia tietokoneella ja vielä sen päälle teen paljon näytön edessä töitä.


Koitoksen ystäväkirja: Ronin valinnat

Meri vai  metsä

Trangia  kaasulla  vai  sinolilla

Laavu vai  kupoliteltta

Spork  vai tavallinen haarukka

Jatkuvaa somettamista metsässä vai  somepaasto

Aamupuuro  hillolla  vai voilla

Juusto lisukkeiden päälle vai  alle

Paperinen kartta  vai puhelimen karttasovellus

Ponileikki  vai Baby  Shark


Seuraa Ronia:

Youtubessa: Roni Back

Instagramissa: ronibackyt

Snapchat: RoniBackYT

Roni Bäck, 25

  • Orimattilalainen tubettaja ja omistamansa Backmedian toimitusjohtaja
  • Mukana Suomen Partiolaisten Koitos-sarjassa
  • Palkittu vuoden 2017 Tube Awardseissa yleisön suosikkina ja vuoden vloggaajana
  • Harrastaa salibandya ja jalkapalloa

Mikä Koitos?

  • Suomen Partiolaisten kahdeksanosainen Youtube-sarja. Uusi jakso torstaisin klo 15. Sarjan jaksot löytyvät Splay Suomi -tubekanavalta.
  • Tubettajat Roni Back, Julia Ahonen, Roponen ja Pernilla Böckerman kisailevat partiohenkisissä tehtävissä kahtena joukkueena.
  • Koitoksen sohvaperunoina eli kommentaattoreina Jesse Braun ja Ville “Vinkare” Kankare.
  • Kertojana Eetu “Eeddspeaks” Pesonen.
  • Partiotuomareina ja avustajina partiolaisia eri lippukunnista.
  • Jaksoja kuvattiin merellä, metsässä ja kaupunkiympäristössä sekä Kajahus, Ryske ja Ilves-leireillä.
  • Lue lisää: partio.fi/koitos