Matilda Kälvinmäki aloittaa Suomen Partiolaisten koulutuskoordinaattorina

Matilda Kälvinmäki on valittu koulutuskoordinaattorin tehtävään Laura Kalervon siirtyessä opintovapaalle vuoden 2022 ajaksi. Matilda on aiemmassa työssään Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan asiantuntijana toiminut muun muassa digitaalisten oppimisympäristöjen ja digipedagogiikan, opettajien digivalmiuksien ja etäopetuksen digituen kehittämisen parissa. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteiden maisteri elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen tutkinto-ohjelmasta. Hän näkee oppimisen ja kasvun mahdollisuudet yhtä vahvoina ja tärkeinä arjen toimissa kuin formaalimmissa kasvatus- ja koulutusyhteisöissä. Matilda on erityisen kiinnostunut oppimiskokemusten kehittämisestä sekä yksilön osallisuuden ja toimijuuden vahvistamisesta.

Partion koulutuskoordinaattorina Matilda työskentelee erityisesti koulutus- ja osaamisteemojen parissa yhdessä koulutusryhmän, ko-gi -ryhmän, VBL-ryhmän, osaamisverkoston ja e-oppimistiimin vapaaehtoisten kanssa.

Lapsuus- ja nuoruusajan partioharrastuksen jälkeen Matilda on mielenkiinnolla seurannut partiolaisten toimintaa ja toimintakulttuurin kehittymistä ja odottaakin innolla sukeltamista partiokoulutuksen syvään päätyyn. Vapaa-ajalla hän nauttii luonnossa liikkumisesta jalan ja meloen, nauraa hersyvästi omille jutuilleen ennen kuin ehtii kertoa ne muille ja -mikä tärkeintä- hänellä on kolme norjalaista metsäkissaa etätyöapureinaan. Alvar, Aatos ja Einar (sekä Matilda!) odottavat innolla uusia etä- ja lähikohtaamisia uuden työn parissa. 

Toivotamme Matildan lämpimästi tervetulleeksi!