Partiolaisten Johtajatulilla nostettiin lippu salkoon Suomen luonnon päivän kunniaksi lauantaina 31.8.2019 klo 9.00. Partio on Suomen suurin luontokasvattaja ja vie vuosittain 40 000 lasta ja nuorta luontoon. Johtajatulilla on aikuisten vuoro!
Kolmetuhatta osallistujaa juhlii Suomen luonnon päivää Evolla partiolaisten metsäseminaarissa Johtajatulilla. Kaikki seminaarin noin 200 johtamisaiheista työpajaa järjestetään ulkona ja osallistujat majoittuvat teltoissa. Päivällinen nautitaan taivasalla ja ohjelmassa on puheita luonnolle.
Tapahtumassa on partiolaisten lisäksi 600 sellaista osallistujaa, jotka eivät ole partion jäseniä. Huikean määrän osallistujia houkutteli viikonlopun mittaiseen elämykselliseen metsäseminaariin Johtajatulien laadukas johtamiseen keskittyvä ohjelma. Ohjelma toteutetaan metsän siimeksessä Hämeenlinnan Evon leirialueella.
− Suomen luonnon päivä on partiolaisille tärkeä juhla, sillä partiotoiminta tapahtuu ulkona luonnossa, metsissä ja vesillä. Haluamme, että kaikilla on mahdollisuus nauttia luonnossa liikkumisesta myös tulevaisuudessa, sanoo Suomen Partiolaisten metsäryhmän puheenjohtaja Mikko Jalo.
Johtajatulien ohjelma koostuu noin kahdestasadasta työpajasta, joita vetävät omien alojensa osaajat. Esimerkiksi valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala pitää sovitteluaiheisen työpajan, jossa osallistujat pääsevät ratkomaan ristiriitoja. Toimittaja, kirjailija Emmi Nuorgamin työpajassa taas uppoudutaan sosiaalisen median maailmaan ja pohditaan, miten keskustella somessa rakentavasti.
Työpajojen lisäksi Johtajatulilla on tarjolla runsaasti vapaavalintaista elämysohjelmaa yösuunnistuksesta melontaan, metsä-crossfittiin, paljutteluun, metsäisiin hemmotteluhoitoihin ja jättimäiseen yhteislaulutapahtumaan bändin vetämänä. Kokonaisuuden kruunaavat pääpuhujat Euroopan investointipankin varapääjohtajan Alexander Stubbin, Googlen Suomen toimialajohtajan Kati Riikosen ja Idiootit ympärilläni -kirjan kirjoittajan Thomas Eriksonin johdolla.
− Eksoottisen Johtajatulista tekee metsäinen ympäristö, sillä Johtajatulilla ollaan leiriolosuhteissa koko viikonloppu. Johtajatulilla ainutlaatuista on, että samoissa työpajoissa voi olla sekä toisen asteen opiskelijoita että yritysjohtajia keskustelemassa samoista asioista, sanoo tapahtuman johtaja Pekka Hankela.
− Johtajatulien tarkoitus on yksinkertaisesti tehdä suomalaisista partiojohtajista parempia johtajia – ja tarjota heille mahdollisuus olla kerrankin itse osallistujana ilman vetovastuuta, Hankela sanoo.
#partioscout #luonnonpäivä #liputanluonnolle