Moni Etelä-Suomessa sijaitsevista kansallispuistoista on saavutettavissa myös julkisilla kulkuvälineillä.

Liesjärvi

Kuva: Tuula Pohjalainen

Liesjärven kansallispuistoon pääsee näppärästi bussilla Helsingistä ja Forssasta. Kyynäräntien pikavuoropysäkiltä on noin 1,5 kilometrin kävely kansallispuistoon. Liesjärven kansallispuistosta löytyy etenkin lapsille sopiva Korteniemen perinnetila. Kilometrin pituinen Kyynäränharju on kapea maakaistale, joka halkoo Liesjärveä. Liesjärveltä voi myös tehdä pidemmän vaelluksen viereiseen Torronsuon kansallispuistoon, joka on julkisilla kulkuvälineillä vaikeammin saavutettavissa.

Seitseminen

Kuva: Metsähallitus/Sari Airas

Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Parkanon lähellä, Pohjois-Pirkanmaalla. Seitsemiseen pääsee matkustamalla junalla Parkanon rautatieasemalle ja rautatieasemalta bussilla Länsi-Aureen pysäkille, josta on kilometrin kävelymatka kansallispuistoon. Bussi kulkee koulupäivinä. Seitsemisen kansallispuisto on etenkin aloittelevalle retkeilijälle sopiva kohde, sillä puiston maasto on tasaista ja reittivaihtoehtoja on paljon. Aarnipolku on Multiharjun parkkipaikalta lähtevä, 1,8 kilometriä pitkä rengasreitti, jonka kävelemällä pääsee tutustumaan vanhaan metsään. Reitillä on myös esteettömiä osuuksia.

Kurjenrahka

Kurjenrahkan kansallispuistoon pääsee matkustamalla Turkuun junalla ja Turusta lähtevällä bussilla Kurjenrahkalle. Bussi kulkee päivittäin Turusta Säkylän kautta Poriin. Kevään ja syksyn välillä Turusta pääsee myös paikallisliikenteen busseilla numerot 21 ja 23 Kuhankuonon pysäkille, josta on 200 metriä kansallispuiston lähimmälle reitille. Kurjenrahkan erikoisuus ovat laajat, luonnontilaiset suot ja Kurjenrahkaa onkin kutsuttu suopuistoksi. Oikeastaan Kurjenrahka koostuukin kolmesta osasta, nimittäin Kurjenrahkan keidassuosta, Lammenrahkan keidassuosta ja Savojärvestä. Kokeneempi retkeilijä voi suunnata Kurjenrahkaan kesäyönä, jolloin soiden tunnelma on täysin erilainen kuin päivällä.

Nuuksio

Nuuksion kansallispuisto sijaitsee Espoossa, ja se on Suomen kansallispuistoista todennäköisesti helpoiten julkisilla kulkuvälineillä saavutettava kohde. Nuuksioon pääsee bussilla monesta suunnasta, ja mukavan päivävaelluksen saa jäämällä bussista pois Haltian pysäkillä ja kävelemällä Kattilan pysäkille Haukkalammen kautta – tai toisinpäin! Matkaa kertyy noin seitsemän kilometriä. Nuuksiossa on 12 telttailualuetta, ja aloitteleva telttailija voikin aloittaa harrastuksensa esimerkiksi Nuuksiosta.

Repovesi

Kuva: Metsähallitus/Medialouhos, Jouni Kallio

Repoveden kansallispuisto sijaitsee Mikkelin ja Kouvolan välissä, ja sinne pääsee helpoiten Kouvolasta bussilla. Lisäksi Kouvolasta voi matkustaa Repovedelle kimppataksilla. Repovesi sopii etenkin niille, jotka haluavat kuntoilla ja hikoilla, kansallispuistossa on nimittäin paljon nousua sekä mäkien että portaiden muodossa. Puistosta löytyy myös kokemisen arvoinen Lapinsalmen riippusilta, joka on 700 metriä pitkä.

Sipoonkorpi

Sipoonkorven kansallispuisto on Nuuksion lisäksi toinen helsinkiläisten lähikansallispuistoista. Sipoonkorpeen pääseekin helpoiten Helsingin seudun liikenteen busseilla, joita kulkee päivittäin useita eri puolilta Helsinkiä. Toisaalta Sipoonkorpeen voi myös pyöräillä. Sipoonkorvessa on monia lyhyitä rengasreittejä, kuten kahden kilometrin pituinen Bakunkärrin kierros tai 2,8 kilometrin Fiskträskin kierros. Sipoonkorven tunnus on
huuhkaja, ja lintubongaajan kannattaakin suunnata kansallispuistoon talvisina öinä nähdäkseen kyseisen linnun.

Teijo

kuva: Metsähallitus/Jasmin Yuchun

Teijon kansallispuistoon pääsee matkaamalla ensin Saloon junalla ja sitten Salosta lähtevällä bussilla numero 3 Mathildedaliin. Mathildedalista eli Matildan kylästä Teijon kansallispuistoon on kahden kilometrin kävelymatka. Yksi Teijon hienoimmista reiteistä onkin Matildanjärven ympäri menevä, 5,5 kilometrin mittainen rengasreitti, joka kulkee aivan järven rantoja pitkin. Reitin varrella on viisi taukopaikkaa, joten se sopii myös lapsille. Myös kansallispuiston pisin rengasreitti, yhdeksän kilometriä pitkä Sahajärven reitti on hieno kokemus etenkin kierroksen vaijerilossien vuoksi. Vaijerilosseilla pääsee Sahajärven yli.

Kansallispuiston käyttäytymisetiketti

Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, joten niitä koskevat hieman erilaiset säännöt kuin muuta luonnossa liikkumista. Esimerkiksi jokamiehenoikeudet eivät sellaisenaan päde kansallispuistoissa ja leiriytyminen on yleensä sallittu vain erikseen merkityillä telttapaikoilla.

Tärkeimmät ohjeet kansallispuistoissa liikkumiseen:

  • Kunnioita luontoa.
  • Pidä lemmikit kytkettynä.
  • Pyri pitäytymään merkityillä reiteillä.
  • Leiriydy vain sallituilla alueilla.
  • Tee tuli vain merkityillä tulentekopaikoilla.
  • Älä roskaa: Kaiken minkä jaksaa kantaa luontoon, jaksaa kantaa sieltä poiskin.
  • Huomioi muut retkeilijät ja luonnossa liikkujat.
  • Kansallispuistoissa saa marjastaa ja sienestää sekä onkia ja pilkkiä, kuitenkin mahdollisten liikkumisrajoitusten mukaisesti.
  • Tarkista kansallispuiston järjestyssäännöt puiston opastuspaikoista tai verkosta www.luontoon.fi.

Kuvat: Metsähallitus. Yläkuva: Metsähallitus/SampoKiviniemi, VastavaloMedia