Heinäkuussa järjestetyn Kajo-finnjamboreen yhtenä päätavoitteena oli varmistaa saavutettava leirielämys mahdollisimman monelle. Saavutettavuus näkyi muun muassa esteettömyyden, kielellisen saavutettavuuden, moninaisuuden sekä sosiaalisen saavutettavuuden huomioimisena kaikessa suunnittelussa alusta alkaen.

Saavutettavuustiimi valmensi ja tsemppasi Kajon tekijöitä, jotta koko leiristä saatiin saavutettava mahdollisimman monelle leiriläiselle. Tiimiä luotsasivat saavutettavuuspäälliköt Kati Palsanen (Tapiolan Metsänkävijät), Kati Kling (Kelotytöt) ja Riina Ilomäki (Lauttasaaren Luotsitytöt).

”Tämä on ollut meille kaksi vuotta kestänyt projekti, joka huipentui leiriin. Olemme myös tehneet paljon asioita, jotka jäävät pysyväisorganisaation käyttöön ja avuksi saavutettavuusasioissa Kajon jälkeenkin”, Kati Palsanen kertoo.

Esteettömyys tutuksi

Henkilö kulkee leirille rakennettua luiskaa pitkin pyörätuolilla

Yksi Kajon näkyvimmistä tavoista tehdä saavutettavuutta kaikille tutuksi oli leirisuolla sijainnut Saavutettavuuden savu. Savuun oli rakennettu muun muassa apuvälinerata, jolla pääsi testaamaan liikkumista erilaisin apuvälinein. Lisäksi savussa saattoi kokeilla millaista olisi elää ilman jotakin aistia ja esimerkiksi askarrella ilman näköä.

Kielelliseen saavutettavuuteen oli mahdollista tutustua opettelemalla viittomia tai kirjoittamalla tekstiä näkövammaisille tarkoitetuilla kohokirjain-legoilla.

Leiriarjessa kielellisesti saavutettavaa leirikokemusta edistettiin esimerkiksi viittomakielen ja symbolikuvien avulla. Kajo-huuto sekä Kajotaan-laulun kertosäkeistö oli viitottu ja Kajolaisen kirjasta löytyi Kajotaan-laulun sanat symbolein kuvattuna. Symbolit tukevat laulun sanoja sekä mahdollistavat laulamisen ilman puhuttua kieltä.

Leiriläisten tukikohta

Saavutettavuuden savu toimi leirin aikana erityistarpeisten kohtaamispaikkana ja tukikohtana. Savussa sai huollattaa omia apuvälineitä tai lainata niitä, mikäli leirin aikana sattui haaveri. Savu myös järjesti kyytejä leirin sisällä niitä tarvitseville ja siten helpotti liikuntarajoitteisten osallistumista ohjelmaan.

Saavutettavuuden savussa järjestettiin myös monenlaisia koulutuksia saavutettavuuden osa-alueista. Niiden tarkoituksena oli lisätä lippukuntien ymmärrystä ja valmiuksia saavutettavan partion järjestämiseen jokaisella paikkakunnalla.

Saavutettavuuden savu oli erittäin suosittu vierailukohde.

”Olemme halunneet tällä projektilla edistää sitä, että partio edustaisi kattavammin suomalaisia nuoria”, Palsanen toteaa.

Leirielämää kokeilemassa

Harrastuksen aloittamiseen voi olla monenlaisia esteitä. Haasteena voi olla esimerkiksi kieli, kulttuuri, taloudelliset vaikeudet tai arkailu vieraaseen asiaan tutustumisessa. Kajolla järjestettiin myös kaksi tutustujaleiriä, joissa 13–17-vuotiaat nuoret, joilla ei ole harrastusta, pääsivät tutustumaan partioon. Tutustujaleirillä nuoret tutustuivat kahden vuorokauden ajan leirielämään ja partioon yhdessä koulutettujen Kajo-kamujen sekä luotsien avulla.

Lue lisää tutustujaleireistä.

Yhä saavutettavampaa partiota

Osana Kajon suunnittelua saavutettavuustiimi toteutti Helppo tulla -verkkokoulutuksen, jonka voi jokainen partiolainen tehdä itsenäisesti. Koulutus auttaa partiotapahtumien järjestäjiä huomioimaan erilaisia seikkoja, jotka saattavat hankaloittaa tai estää yhdenvertaisen osallistumisen. Koulutus löytyy pysyvästi partion Moodlesta.

Helppo tulla -verkkokoulutuksen lisäksi saavutettavuustiimi suunnitteli sarjan kuvitteellisia erityistarpeisten leiriläisten profiileja avuksi Kajon ja tulevien leirin tekijöille. Näiden profiilien avulla lisättiin leirintekijöiden tietosuutta erilaisista tarpeista. Profiilien avulla erityistarpeita oli helppo huomioida leirin suunnittelussa ja korjata mahdollisia puutteita jo hyvissä ajoin.

Jatkossa jokainen partiotapahtuman järjestäjä voi käydä kuvitteellisten henkilöiden avulla läpi oman tapahtumansa saavutettavuutta ja esteitä sen toteutumiselle. Mikäli tapahtumassa pystytään huomioimaan jokaisen kuvitteellisen henkilön tarpeet, on tapahtuma erinomaisen saavutettava.

Lue lisää Helppo tulla -tunnuksesta

Tee Helppo tulla -verkkokurssi täällä.