Kolme partiolaisten adventtikalenteria kuvittanut Lasse Katainen on saanut kalentereistaan ikimuistoisia palautteita. Hän pyrki tuomaan kalentereihinsa lämminhenkisyyttä ja hyvää mieltä.

Lasse Kataisen kalenterit vuosina 2011-2013 olivat viimeiset perinteisin menetelmin maalatut kalenterit.
Lasse Kataisen kalenterit vuosina 2011-2013 olivat viimeiset perinteisin menetelmin maalatut kalenterit.

 

Eräänä itsenäisyyspäivän aattona Lasse Katainen sai unohtumattoman sähköpostin ensimmäiset partion adventtikalenterit kuvittaneen Ulla von Wendtin tyttäreltä. Tytär oli vienyt Kataisen kuvittaman adventtikalenterin äidilleen, ja kirjoitti, että äiti oli selvästi ihastunut kalenteriin. Tytär halusi kiittää Kataista adventtikalenterin hengen säilyttämisestä.

”Se oli elämäni paras palaute”, Katainen muistelee.

Katainen oli päätynyt kuvittamaan partiolaisten adventtikalentereita kuvituskilpailun kautta. Luonnosvaiheessa taiteilijan kädet olivat vapaat, kunhan työssä olisivat kalenterin perinteiset kuva-aiheet: adventtisunnuntaiden kynttilät, Suomen lippu, Lucia-neito ja Jeesus-lapsi.

”Pompin ja tuuletin, kun kuulin, että minun työni oli valittu”, Katainen kertoo nauraen.

Kolme partiolaisten adventtikalenteria kuvittanut Katainen on tehnyt kalentereita myös muille järjestöille ja sanomalehdille, ja hänen joulukuvituksensa tunnetaan Japanissa saakka.

Ripaus yllättävyyttä kalenteriin

Kataisen vuosina 2011-2013 kuvittamat kalenterit olivat viimeisiä perinteisillä vesiväri- ja akvarellitekniikoilla tehtyjä adventtikalentereita, sillä uusimmissa kalentereissa väritykset on tehty pääasiassa tietokoneella. Tekniikan muuttuessa kalenterin vaatima ajatustyö on kuitenkin pysynyt samana.

”Kuvaa suunnitellessani en mieti luukkuja, ettei piirtämisestä tule insinöörityötä. Vaan kun kuva on valmis, tulee mielenkiintoinen pähkinä siitä, kuinka saan 24 luukkua mahtumaan kuvaan. Oikein nautin siitä vaiheesta”, Katainen kertoo.

”Tein kalentereihin paljon pieniä yksityiskohta ja nippelinappeleita. Kalenteria kun katsotaan vähintään 24 päivää, niin yritän saada siihen sitä tavaraa ja tutkittavaa.”

Katainen on huomannut, että adventtikalenteri kaipaa myös ripauksen yllättävyyttä. Suomen lipun voi piirtää koiran paitaan tai Lucia-neito voi olla nukke. Eräänä vuonna puun oksalle ilmestyi käkikello.

”Monissa työpaikoissa on kuulemma kahvitauolla kilpailu, jossa arvataan, mitä kalenterin luukussa on. Käkikello on varmaan aika vaikea arvata.”

 

Lasse Kataisen kuvittamassa adventtikalenterissa vuonna 2013 tontut ovat joulupuuhissa
Lasse Kataisen kuvittamassa adventtikalenterissa vuonna 2013 tontut ovat joulupuuhissa.

Inspiraationa omat lapsuuden joulut

Kataisen töihin ovat vaikuttaneet erityisesti ruotsalaisen Jenny Nyströmin kuvitukset. Lapsuudenkodissa oli Nyströmin kuvittamia tauluja, joiden joulutunnelma puhutteli Kataista.

”Niissä oli älyttömästi sellaista joulufiilistä ja joulutunnelmaa. Se oli itselleni kolahtanut jo seitsemänvuotiaana. Erityisesti muistan yhden joulutaulun, missä tonttu hakkasi puita. Vuoden 2011 adventtikalenterissani sattuu myös olemaan puita hakkaava tonttu”, Katainen kertoo.

Tänäkin vuonna lukemattomat suomalaiset odottavat pääsevänsä ostamaan adventtikalenterin partiolaiselta.

”Partiolaisten adventtikalenterin vahvuus on tietysti sen pitkä perinne. Luulen, että ihmiset eivät kuitenkaan vieläkään tiedä, että partiolaiset ovat alun perin tuoneet koko adventtikalenteriperinteen Suomeen”, Katainen pohtii.

Juttu on julkaistu alunperin www.adventtikalenteri.fi -sivustolla vuonna 2017.

***

Vuoden 2018 kalenterin on kuvittanut Elina Warsta. Uuden kalenterin kuva on kiinnittänyt positiivista huomiota raikkaalla merimaisemallaan. Kalenteri muistuttaa käyttäjäänsä suojelun tarpeessa olevasta Itämerestä ja tuo samalla lämmintä joulun tunnelmaa uudenlaisessa miljöössä.

Adventtikalenterin nettikauppa ja myyntipaikat: www.adventtikalenteri.fi

***

Partiolaisten perinteinen adventtikalenteri on siivittänyt joulun odotusta monissa kodeissa jo yli 70 vuoden ajan. Adventtikalenterin kuvittajat ovat olleet kautta aikain oman aikansa tunnettuja kuvittajia. Kalenterin on kuvittanut muun muassa Ulla von Wendt, Camilla Mickwitz, Virpi Pekkala ja Timo Kästämä. Adventtikalenterien myyntiaika on 15.10.–5.12.