Ko-Gi eli Kolmiapila-Gilwell -kurssi herättää usein kysymyksiä. Siellä oppii kaiken partiosta, eikä kurssin käytyään osaa puhua muusta kuin linnuista. Kesällä Ko-Gille numero 127 lähtenyt Aleksi Murtojärvi kertoo, miksi hän lähti kurssille, mitä hän ajatteli kurssista ennen sen aloittamista ja mitä hän tietää siitä nyt.
Partionjohtajan jatkokurssi eli Kolmiapila-Gilwell -kurssi, lyhyesti Ko-Gi, on tarkoitettu yli 22-vuotialle aikuisille, jotka haluavat syventää omaa osaamistaan sekä ymmärrystään partiosta sekä sen menetelmistä. Tämä oli käytännössä kaikki, mitä tiesin Ko-Gista, ennen kuin itse suuntasin kesäkuussa Evolle – sekä toki kaikki epämääräiset juorut, joita juuri edeltävällä Ko-Gille ollut ystäväni kertoi. Yleensä kertomuksiin liittyi jokin lintulaji tai pulla.
Metsäosuuden lisäksi Ko-Giimme kuului myös seminaariosa myöhemmin syksyllä ja kuten kaikkiin Ko-Geihin, se varsinainen työsarka eli kehittämistehtävä. Ko-Gin kehittämistehtävä tehdään jonkun tahon, kuten lippukunnan, piirin tai SP:n tilauksesta. Se on projekti, jossa kurssilaisen tehtävänä on kasata itselleen työryhmä, jota johtaa. Nimensä mukaan tehtävänä on kehittää jotakin partioasiaa, kuten luoda lippukunnalle ohjeistus vaikkapa kansainvälisen partion toteuttamiseen. Kehittämistehtävää varten kurssilaisella on ohjaaja, joka tukee kehittämistehtävän suorittamisessa ja onnistumisessa.
Mietin pitkään Ko-Gille lähtöä, sillä en ollut aivan varma siitä, mitä kurssi oikein pitää sisällään, mitä hyötyä siitä mahdollisesti on tai sovinko vastikään partioon palanneena mitenkään joukkoon. Kurssin sisällöstä oli niin vähän tietoa saatavilla, että arvoin ilmoittautumistani pitkään.
Onneksi kuitenkin lakkasin arpomasta, sillä kurssi oli valtavan hieno kokemus.
Oman vartion kanssa rakennetaan oma pesä
Ennen Ko-Gia saimme staabilta leirikirjeen, jossa annettiin hyvä neuvo kurssia varten: Ko-Gilla saa olla yhtä aikaa huoleton sudenpentu ja partion vaikeimpia arvoristiriitoja pohtiva aikuinen. Yhdistelmä kuulostaa ehkä omituiselta, mutta juuri se mahdollisti monia oppimiskokemuksia kurssilla.
Kurssilla toimitaan leirivartioissa, jotka on nimetty lintujen mukaan. Näiden vartioiden nimistä ovat siis peräisin kaikki Ko-Giin liitettävät lintutarinat ja -vitsit. Oman vartion kanssa rakennetaan oma alaleiri – tai siis pesä – jossa majoitutaan, ruokaillaan ja eletään koko kurssin leiriosa.
Vaikka omassa vartiossa harjoitellaankin erätaitoja leiriarjessa, kurssin fokus on johtamisessa ja johtajana kehittymisessä. Vaikka omat valmiudet osallistua kurssille mietityttivät, oli mahtavaa nähdä, kuinka erilaisia ihmisiä erilaisilta partiopoluilta oli päätynyt kurssillemme. Olin itse nuorimmasta päästä 23-vuotiaana, ja kurssin vanhimpaan oli kolmekymmentä vuotta ikäeroa.
Toiset olivat olleet jopa vuosikymmeniä johtavissa tehtävissä työelämässä, toisille johtaminen oli vielä melko uutta. Näistä ja lukuisista muista keskinäisistä eroista huolimatta kurssilla koki vahvasti kuuluvansa joukkoon.
Pohdintaa omista ja partion arvoista
Ko-Gilla johtajuutta lähdettiin tutkimaan oman itsensä ja oman arvopohjan kautta. Ennen kurssille tuloa teimme myös VBL-kurssilla käytössä olevan arvokyselyn, jonka tulosten pohjalta saimme pohtia itseämme johtajina, partiolaisina ja ihmisinä monelta eri kantilta. Kurssi alkoi melkoisella sukelluksella syvään päähän. Ensimmäisenä päivänä istuimme oman vartiomme ja vartiomme luotsin kanssa pitkään puhumassa siitä, millaisia arvoja kyselyissämme oli noussut pinnalle ja miten koemme ne.
Voisi ajatella, että tällainen itsensä ja omien ydinarvojensa avaaminen aivan uusille ihmisille olisi vaikeaa, hankalaa tai pelottavaa. Ainakaan meidän vartiossamme alkujännityksen jälkeen ei kuitenkaan kertaakaan tarvinnut pelätä, että omia mielipiteitä, arvoja tai näkemyksiä pidettäisiin kelpaamattomina tai väärinä – päinvastoin!
Omassa vartiossamme oli kuusi hyvin erilaista ihmistä, mutta silti tutustuimme todella nopeasti ja opimme luottamaan toisiimme. Toisaalta tämänkaltainen itsensä likoon laittaminen myös lähentää ihmisiä tehokkaasti, ja meistä tuli hyvin tiivis ryhmä jo parissa päivässä.
Keskustelimme päivittäin partion arvoista, niiden linkittymisestä partion toimintaan ja johtamiseen. Saimme ruokailuihinkin aina jonkin asian pohdittavaksi ja ruodittavaksi porukalla. Ko-Gi on intensiivinen kurssi, mutta parhaalla mahdollisella tavalla.
Ko-Gilla saa aikaa omille ajatuksille
Leirillä oli havaittavissa päivä päivältä kasvavaa yleistä partiohuumaa. Ihmisiä houkuteltiin ristiin rastiin kehittämistehtäviin ja sovittiin suurleireille pestejä lonkalta. Kaiken yhteisen pöhinän tasapainoksi staabi oli onneksi suunnittelut meille myös oikeasti omaa aikaa.
Loppupuolella leiriä lähdimme jokainen yhdeksi yöksi yksin pois leiristä, jotta saimme aikaa ja tilaa myös täysin omille ajatuksille. Tai no, yksin ja yksin: itse vietin yöni seuranani noin 12 000 hyttystä Evon metsistä.
Ko-Gi antaa yksilölle vapauden kasvaa omana itsenään, johtajana ja partiolaisena. Kurssilla ei myöskään pakoteta mihinkään ”hyvän partiojohtajan” muottiin, vaan jokainen saa itse pohtia ajatuksiaan henkilökohtaisesta näkökulmasta. Vaikka Ko-Gillamme oli paljon erilaisia mielipiteitä partioon liittyvistä asioista, tulimme silti äärimmäisen hyvin toimeen. Olin itse ensin skeptinen, mutta nyt leiri- ja seminaariosan käytyäni en voi kuin suositella Ko-Gia jokaiselle.
– Aleksi Murtojärvi
Kirjoittaja on jyväskyläläinen partiolainen, joka kuuluu Kortepartioon, jossa hän toimii tarpojaluotsina. Partiossa häntä kiinnostaa metsässä asumisen lisäksi viestintä, markkinointi sekä yhteiskuntasuhteet.
P.S. Entäs ne paljon puhutut linnut? Ko-Gilla toimitaan leirivartioissa, jotka on nimetty lintujen mukaan. Yleensä kurssilta löytyy käkiä, variksia, sorsia, närhiä ja pöllöjä. Meidän kurssillamme oli niin paljon osallistujia, että käytössä oli myös kuudes vartio: leivot. Lisäksi staabi muodostaa palokärkivartion. Linnuilla ei kuitenkaan ole vartioiden nimien lisäksi mitään muuta suoranaista tekoa kurssin opillisen sisällön suhteen. Vaikka linnuilla on tietty nokkimisjärjestys, jota käytetään ruokailuissa, päivystävän vartion kierrossa sekä kuuluisassa lintulaulussa, ovat ne kuitenkin vain hauska lisä maustamaan kurssin arkea, eikä lintulajilla ole sen suuremmin väliä. Vaikka toki pöllöt ovat toki kaikista uljaimpia.
