Viime eduskuntavaaleissa vain 47 prosenttia alle 25-vuotiaista löysi tiensä vaaliuurnille. Partio-lehden toimittaja kävi tutustumassa Kenelle ääneni kuuluu -vaalitapahtumaan ja mietti, miksei politiikkajargon innosta nuoria.
Iltapäiväaurinko ryömii vaivalloisesti pimennysverhojen välistä hämyiseen Mika Waltarin saliin Töölössä. Kymmenet nuoret partiolaiset ja eduskuntavaaliehdokkaat etsivät paikkojansa huoneessa, joka on reunustettu flyereita, pop-socketteja, hammastikkuja ja muuta kampanjamateriaalia pursuavilla pöydillä. Puolet penkeistä on kuitenkin vielä tyhjinä. Vain osa ehdokkaista on saapunut paikalle ja monien naamasta näkyy lievä hermostuneisuus. Moni ei tiedä mitä odottaa seuraavilta parilta tunnilta.
Sali on kuitenkin jo ehtinyt täyttyä mukavasta puheensorinasta. Moni partiolainen on löytänyt tuttuja naamoja Töölön kirjaston neljännestä kerroksesta. Osa ehdokkaista käy jo läpi todennäköisimpiä keskustelunaiheita. Seinälle ripustetut risuaidat #nuortenäänivyöry ja #partiolainenvaikuttaa kertovat jotakuinkin mitä täältä on tultu etsimään: nuorten äänestysaktiivisuuden piristysruisketta.
Kun osallistujat ovat hieman päässeet asettumaan ja suurin osa on löytänyt paikkansa, Pääkaupunkiseudun partiolaisten Jasper Kurjenniemi avaa tilaisuuden. Kyseessä on nuorten eduskuntavaalitapahtuma, jossa on tarkoitus miettiä, mistä vaaleissa on kyse. Tapahtumassa päästään myös tutustumaan eri puolueisiin ja haastamaan ehdokkaita.
Eduskuntavaalit pidetään 14. huhtikuuta ja painava murhe tällä hetkellä on se, että nuoret eivät ole tunnettuja valtavasta vaali-innostaan. Viime eduskuntavaaleissa vain 47 prosenttia alle 25-vuotiaista löysi tiensä vaaliuurnille. Eli alle puolet Suomen nuorista koki äänestämisen merkitykselliseksi. Yli puolet tunsi ainakin jonkinasteista voimattomuuden tunnetta ja kykenemättömyyttä vaikuttamiseen yhteiskunnassamme.
Huolestuttavia lukuja, mutta synkistelyyn ei tuhlata aikaa. Tänne on tultu ajamaan eteenpäin muutosta. Entinen Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimituksen esimies Marko Junkkari toivotetaan tervetulleeksi. Junkkari ei ole yksin, sillä mukana on iso liuta valkoisia powerpoint-liuskoja, jotka sisältävät kokoelman erilaisia kuvaajia. Monologi alkaa piristävään sävyyn: “työ… työttömyysturva… tulorekisterit…”. Todellinen greatest hits-kattaus virkamieskielen helmiä.
Junkkarin alustusta kuunnellessa herää kysymys: onko tämä sellaista, mitä nuoret jaksavat kuunnella? Setä kertomassa tosiasioita kirjaston nurkkahuoneessa – onko tämä osa ongelmaa?
Sisäilma on suorastaan läkähdyttävä, mutta joku sentään tajusi raottaa ikkunaa. Ajassa 17.15 ilmastonmuutos mainitaan ensimmäistä kertaa. Tiedän tämän, koska monen muun osallistujan tavoin kaivoin puhelimeni esiin hyvin pian presentaation alettua. Tämän jälkeen vuorossa on “legendaarinen” näin äänestät -grafiikka. Äänimäärät ja vertailuluvut käsiteltyään Junkkari kysyy lopulta: “ymmärsittekö?” Pari ujoa päätä vastaa nyökkäämällä.
Raskaasta sisällöstä huolimatta yleisö pysyy kohtuullisen hyvin mukana. Mielenkiinto alkaa nopeasti nousemaan, kun yksi pienpuolueiden edustajista alkaa esittämään kohtuullisen tiukkoja kysymyksiä Junkkarilta. Kokenut toimittaja ei pahemmin säpsähdä, mutta yleisöön tämä vaihto tuo uutta virtaa. Käsiä alkaa nousta ympäri salia, ja lopulta Kurjenniemi joutuu hoputtamaan viimeisten kysymyksien esittäjiä. On aika siirtyä eteenpäin.
Partion yhteiskuntasuhteiden tiimi esittelee seuraavan vaiheen. Taululta näytetään Suomen Partiolaisten eduskuntavaalitavoitteita ja ehdokkaiden tehtävä on näyttää joko vihreää tai punaista lappua merkiksi siitä, ovatko he asian suhteen samalla linjalla. Tavoitteet liittyvät muun muassa nuorten harrastusmahdollisuuksien tukemiseen, ympäristöön ja yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen. Selkeästi osa ehdokkaista päätti saapua vasta tätä ohjelmanumeroa varten, sillä naulakoilla on jälleen liikettä. Laput nousevat reippaasti.
”Aika vihreetä! Ei jakanut niin paljon kuin odotin!” hihkaisee yksi juontajista.
Etenkin ympäristöasioissa monet puolueet tuntuvat olevan samalla linjalla partion vaalitavoitteiden kanssa. Jotta vastauksia ei täytyisi niellä purematta, on tarpeen lähestyä ehdokkaita henkilökohtaisesti näiden kysymysten kautta. On ehdokasbingon aika!
Osallistujat pääsevät kiertelemään salissa kaikkien ehdokkaiden luona ja aina kun yksi keskustelunaihe on käyty ehdokkaan kanssa lävitse, voi sen ruksia bingolapusta yli. Lapusta löytyy monenlaisia aiheita: translaki, maksuton toinen aste, hiilinielut ja hävittäjät. Esille saa tietysti nostaa myös vapaavalintaisia teemoja. Alkukankeuden ja pienen ujostelun jälkeen innostus alkaa löytyä, ja syystäkin. Ei sitä aivan joka päivä pääse tilaan, johon on koottu nuoria toimijoita koko puoluespektriltä. Kiertelylle varattiin riittävästi aikaa ja ketään ei painosteta mihinkään, vaan jokainen saa tutkiskella rauhassa, ja se näkyy. Niin osallistujat kuin ehdokkaatkin ovat hyvillä mielin ja monet käyvät silminnähden hyvin intohimoisia ja innostavia keskusteluita juuri niistä aiheista, jotka itse kokee tärkeäksi.
Huomaan itsekin ilmapiirin muutoksen: tämä on oikeastaan todella jännittävää! Kynnys on laskettu niin harvinaisen matalalle, että melkein kysyn hämmentyneenä itseltäni, voinko todella vain mennä puhumaan näille tyypeille? Ihan vapaasti? Pian huomaan kiertäväni useiden eri puolueiden pisteitä, jutun rullatessa niin hyvin, että ajantajuni katoaa täysin. Pian bingoon varattu tunti on jo kulunut. En voi muuta kuin hörpätä vettä ja harmitella, ettei aikaa ollut enemmän.
Samalla kun juontajat valmistautuvat päättämään tilaisuutta, mietiskelen tällaisten tilaisuuksien merkitystä. Tässä eduskuntavaalitapahtumassa laskettiin hienolla tavalla kynnystä lähestyä erilaisia ehdokkaita ja kuulla heidän ajatuksiaan kunkin puolueen politiikasta.
Mitä jos nuorilla olisi enemmänkin mahdollisuuksia keskustella yhteiskunnallisesti tärkeistä teemoista ja puhua jonkun kanssa, joka osaa selittää asiat ymmärrettävästi, ilman ylimääräistä politiikkajargonia? Olisi varmasti vain hyvä asia, jos nuorille luotaisiin enemmän turvallisia tiloja, joissa tutustua ilman paineita eri vaihtoehtoihin. Näin voitaisiin välttää tilanteita, joissa nuori ei jalkaudu vaaliuurnille sen takia, ettei tiedä ketä hänen pitäisi äänestää.
Kansa alkaa vähitellen poistumaan kirjastosta. Toiveet nuorten ilmastoliikehdinnän synnyttämästä äänivyörystä eivät ehkä tunnu niin kaukaa haetuilta kuin vielä pari tuntia aikaisemmin. Ilta-aurinko ja hyvät keskustelut piristävät iltaa, mutta mieltä kaivertaa ajatus siitä, että töitä on vielä tehtävä.
