Sirpa Jern Kalevan Suuntatytöistä on toiminut PartioKamu pestissä vuoden 2020 alusta lähtien. PartioKamu toimii kaverina tukea tarvitsevalle partiolaiselle, helpottaa henkilön toimintaan osallistumista ja mahdollistaa asioita, jotka eivät välttämättä muuten onnistuisi. Jern vastaa väittämiimme.
Partiokamun toiminta on tarkoin määriteltyä
Ei ole. Partiokamu voi toimia monella eri tavalla ja eri tilanteissa. Tarpeen ja tilanteen mukaan katsotaan, mitä kulloinkin kamulta tarvitaan.
Partiokamu on usein vastuussa koko ryhmän toiminnasta
Ei ole. Kamun tehtävänä on toimia tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kanssa. Kamu helpottaa ja joskus jopa mahdollistaa näiden partiolaisten osallistumista toimintaan. Kamu helpottaa myös ryhmänjohtajan hommaa. Ryhmänjohtaja voi paremmin keskittyä ohjelman vetämiseen koko ryhmälle, kun Kamu on auttamassa tuen tarpeessa olevaa.
Partiokamun tulee olla saman ikäinen kuin tukea tarvitsevat henkilöt
Ei tarvitse. On myös määritetty, että Partiokamu on samoajaikäinen tai sitä vanhempi.
Partiokamulla voi olla useita tuettavia henkilöitä samaan aikaan
Kyllä se on mahdollista. PartioKamu voi toimia yksilö- tai ryhmäkamuna. Riippuu tuen tarpeesta ja Kamusta itsestään, kuinka monta henkilöä hän haluaa kerralla ottaa vastuulleen.
Partiokamulle on tarjolla myös vertaistukea ja koulutusta
Kyllä. Vertaistukea saa muilta PartioKamuilta ja perusteilla on yhteinen paikka keskustelulle. Lisäksi ainakin Hämeen Partiopiirillä on Partiokamu-koulutusta tarjolla.
Partiokamusta lisää partio.fi-sivuilla