Perhepartiotoiminta toi Tommi Loukian mukaan partioon viisi vuotta sitten. Retkeilyä, ulkoilua ja vaeltamista harrastanut Tommi yllättyi partion monipuolisuudesta. Mäntsälän Metsäkävyissä akelana toimiminen on hyvää vastapainoa työlle.

Loukian perheenjäsenet ovat luontoihmisiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Lapsille partio tarjoaa mahdollisuuden oppia luonnosta lisää hauskalla tavalla vaikka luonnossa liikkuminen onkin ennestään tuttua.

− Lähdin partioon yhdessä omien lasteni kanssa. Aloitimme perhepartiossa mutta nyt olen

Tommi Loukia joen rannalla
Luonto, retkeily ja ulkoilu olivat Tommin harrastuksia jo ennen partiota.

vetänyt kolmen vuoden ajan sudenpentulaumaa. Ryhmän lasten kasvua on ollut hieno seurata, sillä partiossa ujot saavat rohkeutta tehdä asioita, kun he ovat osana ryhmää. Lauman ohjaamisessa hienoa on se, että pystyy jakamaan tietoa ja omaa osaamistaan, mutta koko ajan oppii myös muilta aikuisilta ja saa uusia näkemyksiä, Tommi Loukia kertoo.

Partio kiinnosti Tommia lapsena, mutta hän ei silloin lähtenyt harrastukseen mukaan. Perhepartion retkillä hän oppi partion toimintatapoja ja tutustui muihin samanhenkisiin aikuisiin. Kun esikoinen tuli sudenpentuikään, oli luonnollista lähteä ryhmän johtajaksi varmistamaan, että ryhmä pääsi aloittamaan. Tulevana syksynä poika ja isä siirtyvät jo seuraavaan ikäkauteen, seikkailijaksi ja seikkailijoiden johtajaksi eli sammoksi.

−Tällä hetkellä käyn partiojohtajan peruskoulutusta. Kurssi on todella lähellä yleistä johtajakoulutusta – samoja asioita joutuu huomioimaan niin lauman kuin yrityksen johtamisessa. Partio on hyvää vastapainoa työlle, siellä ei tule koodaus mieleen, nauraa Tommi.

Kurssi on todella lähellä yleistä johtajakoulutusta – samoja asioita joutuu huomioimaan niin lauman kuin yrityksen johtamisessa.

Tommin mieleenpainuvin partiokokemus tähän mennessä on ollut finnjamboree Roihu vuonna 2016. Aamuihmisenä Tommi ehti kävellä aamuisin leirialueella ja tutustua leiriin ennen päivän aktiviteettien alkamista.

−Leirille saavuttuani katselin ympärilleni ihmeissäni. Leirin valtava koko hämmästytti.

−Partioleirillä organisoinnin taso on todella korkea, vaikka kaikki on tehty vapaaehtoisvoimin. Leiriä ei saa pyörimään ilman tiivistä yhteistyötä eri osa-alueiden kesken, koko ketjun pitää toimia.

Perhepartiolaisia intiaanikanooteilla
Perhepartiolaisia Mustijoella melomassa. Kuva: Paavo Hopeakoski