Jäsenkokous valitsee uuden puheenjohtajiston
Jäsenkokous tuo Lappeenrantaan noin 150 yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostunutta nuorta ja nuorta aikuista kokousdelegaattia eri puolilta Suomea. Viikonlopun aikana kokousväki päättää partion tulevaisuudesta, muun muassa järjestön pitkän aikavälin toiminnasta ja taloudesta. Kokouksessa valitaan myös järjestölle uusi puheenjohtaja, varapuheenjohtajat sekä järjestön valtuustoa vastaava partioneuvosto ja sen puheenjohtaja. (Katso ehdokkaat).
Tapahtumaviikonloppu alkaa Lappeenrannan kaupungintalolla lauantaina partion arvokeskustelulla sekä Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon tervehdyspuheenvuorolla. Jäsenkokous jatkuu kaksipäiväisenä tapahtumana sunnuntai-iltaan saakka.
Johtotähti kokoaa lippukuntien johtajat yhteen
Partion paikallisyhdistysten eli lippukuntien keskeisimmissä johtotehtävissä toimivat partiojohtajat tapaavat tulevana viikonloppuna ensi kertaa järjestettävässä Johtotähti-tapahtumassa. Johtotähteen saapuu noin 250 lippukuntien johtajaa eri puolilta Suomea. Tapahtuman tarkoituksena on tarjota osallistujille tukea omassa pestissä toimimiseen, esimerkiksi vinkkejä lippukunnan toiminnan suunnitteluun, yksilön ja tiimin johtamiseen, vapaaehtoisten tukemiseen, talouden hallintaan ja partio-ohjelman toteuttamiseen. Ohjelmaa järjestetään Lappeenrannan lyseon lukiolla ja Lönnrotin koululla.
Kaupunkilaisille tapahtuma näkyy myös Lappeenrannan Kansalaistorilla, jossa on Etelä-Karjalan partiopiirin pop up -partiokahvila la 17.11. klo 10-13.
Kuva: Anna Enbuske