Tasa-arvon nuotiolla – varustepakettien haku

Haluaisiko lapsesi lähteä ensi kesänä retkelle tai leirille mutta varusteet puuttuvat? Onko ryhmässäsi lapsia, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia tarvittavia retkivarusteita?

Syksyllä 2018 #tasaarvonnuotiolla-kampanjan ja presidentti Sauli Niinistön valitsijayhdistykseltä saadulla tuella on hankittu varustepaketteja, joiden avulla ensimmäiset retket sujuvat hyvissä merkeissä. Paketeissa on mukana mm. rinkka, ulkoiluvaatteet, makuualusta ja makuupussi. Varustepaketit toimitetaan yhteistyössä Scandinavian Outdoorin kanssa, joka osallistuu myös sen tukemiseen.

Varustepaketit jaetaan 7-15 vuotiaille partiolaisille hakemusten perusteella. Paketit myönnetään perheille, joilla ei taloudellisista tai sosiaalisista syistä ole mahdollisuutta hankkia varusteita lapsille. Hakuaika on 1.-24.3.2019.

Hakulomakkeella kysytään perheen taloudellista tilannetta, minkä perhe-etuuksien piirissä hakija on ja mitkä tekijät ovat johtaneet tilanteeseen, esimerkiksi pitkäaikaissairaus, työttömyys tai muu sellainen. Hakemus on kuitenkin mahdollista täyttää, vaikkei näitä tietoja olisikaan. Kirjoita silloin vapaamuotoinen perustelu varustepaketin tarpeesta lomakkeen avoimeen kysymykseen.  

Varustepaketin sisältö:

  • Rinkka (50 l)
  • Makuupussi
  • Makuualusta
  • Ruokailuvälinesarja
  • Ulkoiluasu, housut ja takki
  • Ulkoilujalkineet

Hakemuksen voi tehdä:

  • lapsen huoltaja
  • lippukunnanjohtaja, pestijohtaja tai ohjelmajohtaja omilla Kuksa-tunnuksillaan

 

Täytä hakulomake

Varustepaketteja hakeneille ilmoitetaan 23.4. sähköpostitse haun tuloksesta. 

***

You can read this in english here, please.