Partio-ohjelma ei ole mitään ikuista ja pysyvää, vaan se elää ajassa. Viime vuonna oli sudenpentuohjelman vuoro. Syynä päivitykseen oli myös se, että osa aktiviteeteista ei…
Ryhmädynamiikka muuttuu jokaisen uuden ryhmäläisen myötä, mutta sitä ei kannata pitää esteenä uusien mukaan ottamiselle. Joskus voi tuntua, että uuden henkilön mukaan tuleminen hidastaa toimintaa…
Oletko miettinyt, että mikä on se Seppo.io, josta kaikki puhuvat? Jos et ole vielä ehtinyt kokeilemaan Seppo-pelejä tai kaipaat uutta tekemistä oman ryhmän kanssa, käy…
Tämän vuoden alusta alkaen partio-ohjelman aktiviteetteja seurataan Kompassin kautta, eli aktiviteettien merkitseminen Kuksaan on päättynyt. Vuoden 2022 aikana Kompassiin merkittyjä aktiviteetteja tullaan hyödyntämään myös tämän…
Nykyinen partio-ohjelma on rakennettu vastaamaan tehtäväämme kasvattaa – eli kaikkeen siihen, mitä, miten ja miksi 7-22-vuotiaat partiossa tekevät. Partio-ohjelma vastaa partion kasvatustavoitteisiin ja antaa esimerkkejä…
Talvinen retkeily voi monesta kuulostaa haastavalta tai hassulta ajatukselta, mutta eipä talvisessa metsässä liikkuminen eroa paljoa kesällä tai syksyllä retkeilystä. Talvi ja pakkanen toki tuovat…
Tänä vuonna päätimme järjestää RO-koulutuksen oman lippukuntamme Mastonvartijoiden voimin erityisesti koronan vuoksi. Mastonvartijat on suuri ja vireä 300 hengen lippukunta Espoossa. Alueemme nuorilla on paljon…
Tarpojia, samoajia ja vaeltajia tukee partiossa luotsi. Hän on yli 22-vuotias aikuinen, joka tuntee lippukunnan nuoret. Pestikuvauksen mukaan luotsi vastaa siitä, että yksittäisen partiolaisen ja…
Ennen Teams-aikaa meillä oli Facebook-ryhmä nimeltään Partiolaisten maailmanparantajat. Ryhmään kuului partiolaisia, jotka olivat kiinnostuneista kehitysyhteistyöstä ja humanitaarisesta työstä partiossa. Tämä ryhmä muistuu aina välillä mieleeni,…
Kompassi on julkaistu käyttöön huhtikuussa 2021. Kompassi on kännykkäsovellus, jota käytetään partio-ohjelman aktiviteettien merkitsemiseen ja partio-ohjelmassa etenemisen seuraamiseen. Kompassin ensimmäinen versio julkaistiin keväällä ja sovellusta…
Viimeistään nyt on hyvä hetki tarkistaa, että kaikilla ryhmillä on johtajat, kokoontumisajat ovat selvillä ja kolovuoro varattuna. Olettehan muistaneet ilmoittaa, milloin partion syksyn toiminta alkaa…
Onhan lippukunnallanne suunnitteilla jotakin kivaa kesän ajaksi? Jos ei, niin vielä ehtii suunnittelemaan lippukunnan tai ryhmien retkiä tälle kesälle! Tästä juttuun on koottu vinkkejä helpottamaan…