Syksyn ohella myös tammikuu on oikein hyvä aika aloittaa uuden ryhmän toiminta. Mistä lähteä liikkeelle uuden ryhmän käynnistämisen kanssa? 1. Johtajat Uusi ryhmä tarvitsee käynnistyäkseen…
Partio on kasvatuksellinen nuorisojärjestö. Me tavoitamme viikottain esimerkiksi lähes 6500 yläkouluikäistä nuorta. Olemme aitiopaikalla havainnoimaan sitä, mitä nuoret vapaa-ajallaan tahtovat tehdä ja minkälaisia taitoja nykymaailmassa…
Partio-ohjelma koskettaa kaikkia partiolaisia ja onkin kasvatustehtävämme tärkein väline niin viikkotoiminnassa kuin retkillä ja leireilläkin. Siksi ohjelmauudistusta tehtäessä onkin tärkeää, että muutokset perustellaan pohjautuen niin…
Turkulaisessa Lätynkääntäjät-meripartiolippukunnassa harrastetaan partiota uudenlaisella tavalla. Lippukunnan eri ikäkaudet kokoontuvat samaan aikaan, jolloin partiota harrastetaan yhdessä eri-ikäisten partiolaisten kanssa. Yhdessä toimiminen on tuonut motivaatiota, iloa…
Aloitimme Kuhmoisissa lippukunnassamme järvipartiotoiminnan kokeneiden vesilläliikkujien ja purjehtijoiden johdolla. Haimme siis apua lippukunnan ulkopuolelta ja toiminta aloitettiin lainavälineillä sekä -aluksilla. Aika simppeliltä kuulostaa ja sitä…
Suomen Partiolaisten hallitus on käynnistänyt ohjelmauudistusprojektin, joka on suunniteltu toteutettavan osaprojekteina vuosina 2023–2027. Tavoitteena koko projektilla on päivittää, ajantasaistaa ja uudistaa koko partiokasvatuksen perusta, partio-ohjelma ja…
Kompassista on julkaistu uusi versio, jossa uusina ominaisuuksina on mukana ikäkauden päätösmerkkien merkitseminen sekä jo merkittyjen aktiviteettikokonaisuuksien poistaminen. Samalla on tehty muutoksia aktiviteettien ja aktiviteettikokonaisuuksien…
Sisupartiotoiminnan aloittaminen oli muhinut pitkään Kaisa Maalon ajatuksissa. Limingassa partiolippukunta Niittykärpät vastaa lasten ja nuorten erityisen tuen tarpeisiin toteuttamalla alueella sisupartiotoimintaa. Viime keväänä Limingan Niittykärpät…
Suunta kohti kesäleiriä! Tuleva kesä on mainio hetki järjestää lippukunnan oma kesäleiri. Jos lippukuntanne ei ole hetkeen järjestänyt omaa leiriä, tarjoamme vinkkejä leirin järjestämiseen kevään…
Lippukunnanjohtaja Lasse Pikkarainen kertoo johtajiston innostuneen partiokerhon perustamisesta, kun he pohtivat konkreettisia keinoja paikallisten ukrainalaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi. Ajatus partiokerhon perustamisesta syttyi, sillä…
Vaalipöllö ja vaalipassi ovat aktiviteettikokonaisuuksia, jotka on kehitetty osaksi ja tukemaan muuta partio-ohjelmaa. Eduskuntavaalien lähestyessä onkin oiva hetki tehdä partio-ohjelmasta löytyviä vaikuttamisaiheisia aktiviteetteja, ja hyödyntää…
Valtakunnallista varautumispäivää vietetään jatkossa 7.2. Varautumiseen liittyy keskeisesti kotivara ja 72 tuntia -suositus. Tavoitteena on, että häiriötilanteen, kuten sähkö- ja/tai vesikatkon sattuessa kotona on mahdollista…