Elämykset

40 vuotta yhdessä kisanneen vartion hitsaa yhteen hyvä yhteishenki, huumori ja raikuva laulu

Lappilaisen Napapiirin Tyttöjen kilpailuvartio Napojen pelko on kisannut yhdessä partiotaitokisoissa jo vuosikymmenten ajan. Syyskuun lopussa naiset viettivät kisavartionsa 40-vuotisjuhlia, partiotaitokisoissa tietenkin.

Kirsi “Kiku” Lantto, Tiina Rasi ja Heini Pasanen aloittivat kilpailemisen partiotaitokisoissa vuonna 1978, jolloin he kisasivat sinisessä sarjassa nelihenkisenä vartiona.

Kirsi ”Kiku” Lantto, Tiina Rasi ja Heini Pasanen muodostavat kisavartio Napojen pelon, joka on kisannut yhdessä jo 40 vuoden ajan.

Vaikka Napojen pelon jäsenet asuvat nykyään eri maissa, on heistä edelleen hauskaa kisata yhdessä.  Lantto toimii nykyään Lapin Partiolaisten piirinjohtajana, Rasi asuu Hollannissa ja Pasanen Sveitsissä.

– Meillä on oma Whatsapp-ryhmä, jossa ryhdymme  suunnittelemaan seuraavia kisoja hyvissä ajoin, Pasanen kertoo.

Vartio kokoontui 40-vuotisjuhlakisaansa Tampereelle, jossa kisattiin partiotaitojen Mökkitiä-suomenmestaruuskisat syyskuun lopussa.  SM-kisoihin he pääsivät itseoikeutetusti Lapin viime vuoden piirimestareina. Lapin piirikisojen kisaseita on voitettu joka vuosikymmenellä.

– Tärkeintä ei ole voitto vaan murskavoitto. Tai sitten hyvät selitykset, vartio kertoo motostaan.

Juhlakisoihin otettiin mukaan lättytaikinaa ja kynttilät. Lätyistä koottiin kakku, jonka päälle laitettiin kynttilät. Lisäksi synttäreitä juhlistamassa oli sädetikkuja ja ilmapalloja, kuten kunnon synttäreillä pitää olla.

Yhteishenki kantaa läpi vuosien

Hyvä vartiohenki ja hurtti huumori pitää Napojen pelon yhdessä.

– Ei syytellä toisiamme, ja huumorilla ratkaistaan ongelmatilanteet, Pasanen kertoo.

Kisavartiolla on ollut myös omat tunnuksensa, kuten käsin neulotut pipot ja kynsikkäät sekä anorakit ja itse tehdyt housut. Napojen pelon tunnistaa myös raikuvasta laulusta. 

– Me aina laulamme ja tulomme rasteille kuullaan aina jo kaukaa, Rasi kertoo.

Huumori pitää kisavartion yhdessä monien vuosienkin jälkeen. Tiina Rasi ja Heini Pasanen pääsivät Mökkitiä-kisoissa melomaan.

Vartio on aikojen saatossa hitsautunut hyvin yhteen, ja kaikille löytyvät omat roolinsa. Rasi toimii vartion suunnistajana, Pasanen on vartiohengen ylläpitäjä. Pasasen vastuulla on myös ensiapu ja yhteiskunnalliset asiat. Kätevyystehtävät ovat puolestaan Rasin ja Lanton heiniä.

– Kun tehtäväkäsky saadaan käteen, tiedämme heti, mitä rupeamme tekemään. Ei siinä tarvitse edes sanaa vaihtaa, Lantto sanoo.

Kisakommelluksilta ei ole vältytty

Yksi hauskimmista porukan muistoista on Pasasen saaminen eräisiin piirin kisoihin. Hän ei ehtinyt Sveitsissä lennolleen, mutta perhe päätti, että hänet täytyy saada mukaan kisoihin. Lopulta Pasanen liittyi mukaan porukkaan yörastilla.

Lantto kertoo, että kisavartiolla on ollut monta vuotta käytössä sama loue.

Kerran vartio eksyi kokonaan pois kartalta.

– Lopulta kysyimme eräältä vastaantulijalta, missä olemme ja hän osoitti, että tuolla. Sitten vain suunnistimme takaisin kartalle.

– Aina eksytään, aina löydetään takaisin.

Kisavartion mieleen on jäänyt erityisen hyvin myös eräiden piirikisojen yörastin tehtävä. Vartiolle annettiin elävä kana, joka piti teurastaa ja kokata.

– Grillasimme sitä melkein koko yön ja hyvää siitä tuli.

Kisavartio ei aio lopettaa kisailua vielä pitkään aikaan.

– Tulemme varmaan kisoihin, kun on keksitty suorollaattorit, he naurahtavat.