Uskottavahan se on, että kesä alkaa olla takana.
Muistatko helteiset päivät, kun hiki virtasi pelkästä riipparimakoilusta? Entä komean ukkosen ja hetkellisen rankkasateen, joka sai kuivuneen luonnon virkistymään silmissä?
Haistatko vielä vastaleikatun nurmen tuoksun tai savun hiuksissa metsäpalovaroituksen jälkeiseltä lettunuotiolta?
Arjen oravanpyörä alkaa taas pyörimään. Mielessä välähtelevät monenlaiset kuvat. Mites töissä? Entä seikkailijoiden vaellus? Koska ehtii nukkua pitkään? Onko jääkaapissa kahvimaitoa huomisaamuksikin? Ja entä korona? Tätä kysymysten ja mielessä vilahtavien ajatusten virtaa ei jaksa oikein edes ottaa tosissaan. Kun sitä pysähtyy kuuntelemaan, sitä hymähtää itselleenkin. Missä on positiivisuus ja luottaminen?
Sain taas kesällä viettää aikaa huikeiden nuorten kanssa riparilla. Jumalaa pohdittaessa nuori vaatii monesti todisteita. Mustavalkoisessa maailmassa on vaikeaa luottaa hyvään ilman todisteita. Itselleni luottamus ihmistä suurempaan on sen hyväksymistä, että minä en tiedä kaikkea. Se on luottamista siihen, että minuakin kannetaan ja kaikkien näiden kysymysten äärellä saan suhtautua elämään luottavasti.
Jaakko Heinimäki pohtii Jumalaa kirjassaan Millainen Jumala on? Tässä yksi hänen oivalluksistaan:
”Jumala on mysteeri.
Hän on läsnä kaikkialla, mutta näyttää siltä, että hän ei ole missään.
Hän hallitsee maailmaa rakkaudella, silti maailmassa on paljon pahuutta ja kurjuutta.
Hän on vahva, mutta vaikuttaa heikolta.
Hän piiloutuu vastakohtaansa.
Hän on kokonaan tosienlainen kuin me, mutta silti hän on luonut meidät omaksi kuvaksensa.
Jos Jumala ei olisi mysteeri, kiinnostaisiko meidän etsiä Häntä?”
Mihin hyvään sinä luotat?
Etsitään yhdessä elämän totuutta.
Levollista ja luottamuksen täyteistä, riemullista partiosyksyä.
