Syyskuun ensimmäisenä maanantaina vanha ystävä käänsi minulle selkänsä. Suomen Partiolaisten hallitus kertoi lopettavansa paperisen Partio lehden sekä riisuvansa sen journalistisista periaatteista.
Journalistisen Partio-lehden palauttamista sekä Julkisen sanan neuvoston jäsenyyden jatkamista vaatineen partiolaisaloitteen seurauksena SP:n hallitus ilmoitti selvittävänsä mahdollisuutta luoda ”uusi journalistinen verkkomedia”. Tämä tuntuu perinteisen lehden puolesta taistelleelle kummalliselta lohdutuspalkinnolta.
Luomalla erillisen verkkomedian, mainettaan vaaliva hallitus siirtää kriittisen keskustelun turvallisen matkan päähän, samalla eväten laatujournalismilta sen vaatimat resurssit.
Kummallisen selvitystyöstä tekee se, että meillä on jo journalistinen Partiomedia. Sen avulla tarjotaan entistä laajemmalle yleisölle kurkistus partioon: myös sen pimeimpiin nurkkiin.
Partio-lehti on tuonut päivänvaloon niin seksuaalista kuin taloudellista eriarvoisuutta ja toiminut alustana järjestön epäkohtien objektiiviselle puimiselle.
Uskon vahvasti, ilman jalon lehtimiehen ruusunpunaisia laseja, ettei mikään vaihtoehtoinen viestinnän työkalu mahdollista tätä samalla tasolla.
Partio-lehden tulisi säilyä alustana kriittiselle keskustelulle ja partiolaisuuden määritteiden haastamiselle.
Lehti on ammattilaisen ottein tuotettu vapaaehtoistyön voimannäyte. Partioviestinnän tekijänä ja journalistina tästä luopuminen sen vaalimisen ja kehittämisen sijaan, on valtava pettymys.
Ystävään rakentamani luottamussuhde rapisi kerralla pois. Jään ihmettelemään, mitä kävi arvoille, joiden puolesta luulin rakkaan järjestöni liputtavan.
