Ota talteen viisi helppoa kasvisruokareseptiä helpottamaan kesän leirien ruokalistan suunnittelua.
Soijabolognese kymmenelle
- 2 sipulia (tai 200g pakastesipulia)
- 4 valkosipulinkynttä
- 0,8-1kg (2 prk) tomaattimurskaa
- 2 rkl tomaattipyrettä
- 4dl tummaa soijarouhetta
- 2 dl tai tarpeen mukaan vettä
- 0,5 kg kidneypapuja
- 2 tl sokeria
- suolaa
- pippuria
- halutessasi voit maustaa kastiketta myös esimerkiksi erilaisilla yrteillä
Valmistus:
- Pilko sipulit ja valkosipulit. Kuullota sipuleita kattilan pohjalla, kunnes ne ovat pehmeitä. Lisää tomaattimurska, tomaattipyree ja soijarouhe.
- Mausta sokerilla, suolalla, pippurilla ja maun mukaan myös esimerkiksi yrteillä (muista laittaa riittävän paljon mausteita). Lisää vettä sen verran, että kastike on sopivan paksuista. Hauduta noin 20 minuuttia.
- Jos kastike alkaa haudutuksen aikana vaikuttaa liian paksulta, kaada joukkoon vielä vähän vettä.
- Lisää lopuksi pavut ja kiehauta kastike. Tarjoa pastan, riisin tai muun lisäkkeen kanssa.
Kasvislasagne kymmenelle
- 1 sipuli
- valkosipuli
- Iso porkkana
- Iso munakoiso
- 2 dl soijarouhetta
- 800g tomaattimurskaa (2tlk)
- 2 kasvisliemikuutiota
- ½ rkl paprikajauhetta
- ½ dl punaviinietikkaa
- 1 rkl tomaattipyreetä
- suolaa ja mustapippuria
- Lasagnelevyjä
- rypsiöljyä
- 1 dl vehnäjauhoa
- 1 litra maitoa tai riisimaitoa
- 2 dl kermaa tai kaurakermaa
- 400 grammaa juustoa tai vegaanista juustoa
Valmista ensin tomaattikastike:
- Silpo sipuli ja kuusi valkosipulinkynttä hienoksi silpuksi ja kuullota miedolla lämmöllä.
- Raasta yksi iso porkkana ja lisää raaste sipulien joukkoon pannulle.
- Silpo yksi iso munakoiso kuutioiksi pannulle ja anna hautua n. 10 minuuttia sipulin ja raasteen seassa.
- lisää pannulle 2dl soijarouhetta ja 11kasvislientä (1l vettä+ 2kasvisliemikuutiota). Anna kypsyä 20minuuttia.
- Lisää soijarouheen sekaan ½ rkl paprikajauhetta, ½ dl punaviinietikkaa, 1 rkl tomaattipyreetä, 800g tomaattimurskaa (2tlk), ¾ suolaa sekä rouhittua mustapippuria ja anna hautua miedolla lämmöllä 15 minuuttia.
Laita tässä välissä 12 lasagnelevyä kylmään veteen ja pane uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Valmista sitten valkokastike:
- Laita kattilan pohjalle ½ dl rypsiöljyä ja kuumenna kattila miedolla lämmöllä.
- Lisää kattilanpohjalle 1 dl vehnäjauhoja ja sekoita öljyn sekaan nopeasti tasaiseksi massaksi.
- Lisää joukkoon 1l riisimaitoa hiljalleen ja samalla sekoittaen. Sekoittele, kunnes on paksumpaa.
- Lisää joukkoon 2 dl kaurakermaa ja sekoittele. Lopuksi mausta ¼ tl suolalla.
Lasagnen kokoaminen:
- Ensimmäiseksi pohjalle levitetään kauhallinen valkokastiketta ja sen päälle levittele lasagnelevyjä yhdeksi kerrokseksi.
- Levitä lasagnelevyjen päälle noin kolmasosa tomaattikastikkeesta ja sen päälle kauhallinen valkokastiketta sekä pieni kerros juustoraastetta.
- Uusi kerros lasagnelevyjä ja kaada kolmasosa tomaattikastiketta sekä valkokastiketta. Ripottele juustoraastetta.
- Laita loput lasagnelevyt kerrokseksi, jonka päälle tomaattikastikkeen ja valkokastikkeen loput. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja halutessasi tomaattiviipaleita.
- Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Bataattikeitto kymmenelle
- ½ kg porkkanaa
- ½ kg bataattia
- Sipulia
- Koskenlaskija-juustoa
- Kermaa
Valmistus:
- Pilko porkkana ja bataatti kuutioiksi sekä sipuli pieniksi paloiksi.
- Laita kattilaan vettä niin, että kasvikset peittyvät ja keitä kypsiksi asti.
- Kun kasvikset ovat kypsät soseuta ne sauvasekoittimella.
- Mausta oman maun mukaan, mutta sekaan kannattaa laittaa koskenlaskijaa sekä kermaa pehmentämään makua.
Härkisrisotto kymmenelle
- 200 g härkäpapurouhetta
- 2 isoa sipulia
- 5 porkkanaa ja 4 paprikaa TAI 500g herne-maissi-paprikaa
- 2 rkl rypsiöljyä
- 1,5 rkl soijakastiketta
- 5 dl riisiä
- 1,5 l vettä (tai riisipaketin ohjeen mukaan)
- 1 kasvisliemikuutio
- 2 tl paprikajauhetta
- 0,5 tl mustapippuria (rouhittu)
- 0,25 tl cayennepippuria
- 0,25 tl juustokuminaa (jeera)
- 400 g parsakaalia (saa myös pakasteena)
Valmistus:
- Kuori ja hienonna sipuli. Pese ja paloittele kasvikset (jos käytät tuoreita)
- Kuumenna reilun kokoinen kattila. Lisää öljy, sipuli (ja tuoreet kasvikset). Kuullota niitä kattilassa pari minuuttia sekoitellen. Älä anna ruoan mustua.
- Lisää riisi, vesi, pakastekasvikset ja mausteet.
- Hauduta risottoa kannen alla noin 10 minuuttia, sekoita välillä.
- Lisää härkäpapurouhe ja jatka hauduttamista, kunnes riisi on kypsää (noin 10 min)
Linssikeitto kymmenelle
- 2 sipulia
- öljyä
- 4valkosipulin kynttä
- 4 tl kurkumaa
- 2 tl inkivääriä
- 800 g tomaattimurskaa
- 1,5 l vettä
- 4 dl omenamehua
- 4 kasvisliemikuutiota
- 5 dl punaisia linssejä
- 4 perunaa
- 1 tl cayennepippuria
- 4 dl kermaa
- 1 tl suolaa
- Tarjoiluun esim. raejuustoa
Valmistus:
- Kuullota hienonnettu sipuli ja valkosipuli öljyssä kattilassa. Lisää kurkuma ja inkivääri.
- Lisää tomaattimurska, vesi, omenamehu ja liemikuutiot.
- Huuhdo linssit siivilässä kylmällä, juoksevalla vedellä. Leikkaa perunat pieniksi kuutioiksi. Lisää ne sekä linssit kattilaan. Keitä välillä sekoittaen 30 – 40 min.
- Mausta. Lisää ruokakerma. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa.
Tarjoile esim. raejuuston kanssa.
Juttu on osa Partiomedian kesäleiriaiheista juttusarjaa, jonka tekijät ovat Ysp-kurssin osallistujia. Katso kaikki juttusarjan osat täältä!