Aavanvalkea on yksi Suomen nuorimmista lippukunnista, joka perustettiin vuoden 2019 lopussa Rovaniemellä. Jenni Seulanto on Aavanvalkean lippukunnanjohtaja, joka on tehnyt suuren työn lippukunnan perustamisessa ja toiminnan aloittamisessa. Hän vastaa väittämiimme.
UUDEN LIPPUKUNNAN PERUSTAMISEEN RIITTÄÄ PIENIKIN PORUKKA, JOS INTOA ON TARPEEKSI.
Totta. Aavanvalkeaa perustamassa oli nykyisen lippukunnan johtokolmikko, minun lisäkseni mukana alusta asti ovat olleet Mervi Rousu ja Janita Rapo. Lippukunnan perustamiseen liittyvää työtä jaettiin meidän perustajien kesken.
TOIMIJOITA UUTEEN LIPPUKUNTAAN ON OLLUT VAIKEA LÖYTÄÄ.
Tarua. Osa toimijoista löysi tiensä uuteen lippukuntaan vanhasta lippukunnastamme, mutta valtaosa toimijoista on löytänyt lippukunnan pariin toiminnan alettua. Toimijoita on tullut esimerkiksi partiolaisten vanhemmista, vanhoista partiolaisista ja paikkakunnalle muuttaneista opiskelijoista.
UUSIA PERINTEITÄ JA TAPOJA EI OLE TARVINNUT KEKSIÄ OLLENKAAN, VAAN MALLIA ON VOITU OTTAA MUISTA LIPPUKUNNISTA.
Totta ja tarua. Lippukuntamme täyttää pian kolme vuotta, eikä kovin vakiintuneita perinteitä ole vielä ehtinyt muodostua. Lippukunnan tapoihin ovat kuitenkin vaikuttaneet muiden lippukuntien tavat ja perinteet, ja olemme valikoineet Aavanvalkeaan hyväksi todettuja käytäntöjä.
LIPPUKUNNAN NIMEN PÄÄTTÄMINEN OLI HELPPOA.
Tarua. Nimen päättäminen oli jopa vaikein osa lippukunnan perustamista! Halusimme lippukunnalle nimen, joka tuo mieleen metsän ja retkeilyn, mutta pohdimme myös nimen yhteyksiä Lappiin ja jopa sitä, pitäisikö nimen olla yksikössä vai monikossa.
UUDEN LIPPUKUNNAN PERUSTAMISESSA ON TULLUT VASTAAN YLLÄTTÄVIÄ HAASTEITA.
Totta. Juuri lippukunnan perustamisen jälkeen iskenyt korona on ollut suurin haasteemme, sillä partion pariin oli tuolloin tavallista haastavampaa houkutella nuoria ja aikuisia. Myös muiden Pohjois- Suomen lippukuntien asenteet ovat yllättäneet, kun lippukunnat kokivat uuden lippukunnan pikemminkin kilpailijana kuin mahdollisuutena saada uusia lapsia mukaan partioon.