Näkökulmat

Kolumni: Vaikuttamisen ei aina tarvitse olla suuria tekoja

Kun täytin 18 ja sain vihdoin luvan äänestää vaaleissa, oli se mielestäni suurin osoitus juuri saavuttamastani aikuisuudesta. Se oli laillinen todistus siitä, että valtio laski minut vaikuttavaksi jäsenekseen ja luotti mielipiteeseeni valitessaan itselleen uusia johtajia ja päättäjiä.

Partiolaisena voisin myös asettua ehdolle vaikkapa seurakuntavaaleissa tai tuntea olevani osallisena Suomen Partiolaisten ottaessa kantaa vaikkapa ilmasto- ja ympäristökysymysten puolesta.

Oma nykyinen arvomaailmani on pitkälti partionjohtajieni ansiota.

Äänestäminen ja kannanotot ovat tärkeitä. Myöhemmin olen kuitenkin ymmärtänyt, että voin vaikuttaa yhteiskuntaan paljon konkreettisemmillakin tavoilla. Politiikka ei taida olla
minua varten, mutta partionjohtaja olen jo ollut. Ja juuri partionjohtajana koen voivani vaikuttaa yhteiskuntamme suuntaan kaikista parhaiten.

Tiedän, että oma nykyinen arvomaailmani on pitkälti partionjohtajieni ansiota. Pelleilimme kokouksissa useasti, rakensimme kaksimetrisiä lumiukkoja tai leikimme tuntikausia piilosta pimeässä, mutta siinä sivussa opin heiltä myös arvostamaan luontoamme, kulttuuriamme ja muita ihmisiä tavalla, jota en muista harrastuksista olisi oppinut.

Yhteiskunnallisen vaikuttamisen ei aina tarvitse olla suureellista ja näyttävää. Yksilöllä voi halutessaan olla paljonkin vaikutusvaltaa, ja kenties yksi ryhmäläisistä olisikin se, joka vielä tekee niitä suuria tekoja yhteiskunnan hyväksi. Kunhan ensin saa sopivan innostuksen partionjohtajaltaan. Kun hyvät teot ja arvomaailma laitetaan kiertoon, yhteiskunta parantuu silmissä.