Ensi kesän finnjamboree Kajon elämykset siintävät jo horisontissa. Yksittäisten osallistujien lisäksi leirille pakkaa ja valmistautuu myös koko lippukunta. Mutta mitä ihmettä lippukunnan olisi hyvä muistaa leirille valmistautuessaan? Kokosimme lippukuntien parhaat vinkit.

JOHTAJAHUOLTOA EI SOVI UNOHTAA
”Suosittelen pakkaamaan mukaan lippukunnan ryhmänjohtajia ja tekijöitä ilahduttavia juttuja. Toiselle lippukunnalle nämä voivat tarkoittaa esimerkiksi tsemppikarkkeja, toiselle taas mahdollisimman rentoja retkituoleja.”

KULJETUSASIAT KUNTOON
”Meidän lippukunnassamme on kantapään kautta opittu kuljetusasioiden tärkeys. Ennen leiriä on
hyvä istahtaa alas ja miettiä työnjako leirille saapumisen suhteen. Vastuut lippukunnan yhteisten
tavaroiden hakemisesta ja kuljettamisesta leirille on hyvä jakaa hyvissä ajoin. Yhden henkilön kokonaisvastuu koko lippukunnan varustelistasta ei ole ollenkaan huono idea!”

KESÄ KUIVAA SEN MINKÄ KASTELEE
”Välillä Suomen kesä yllättää. Leirille saattaa osua aurinkoisten päivien lisäksi myös sateisia hetkiä. Silloin ehdoton avain onnistumiseen on katos, jonka alle kerääntyä. Pakatkaa mukaan esimerkiksi paviljonki, jonka alla leiriarjen hengailut voivat jatkua muuttuneesta säätilasta huolimatta.”

ASENNE RATKAISEE
”Leirille on upeaa lähteä yhdessä. Innostus ja onnellisuus kannattaa sanoittaa. Niillä on tapana tarttua ja saada myös muu lippukunnan osallistujaporukka mukaan leiri-innostukseen.”

TIEDON ÄÄRELLE
”Aiemmilla leireillä olen oppinut, että mitä lähemmäs leiriä mennään, sen enemmän kysymyksiä herää. Kysymyksiä herää paitsi lippukunnan pestissä toimivilla, myös osallistujilla. Kaikki tieto on saatavilla, joten
esimerkiksi Kajon nettisivujen UKK-osion lukeminen ennen leiriä on hyvä idea!”