Pinnalla

”Titteli ei ratkaise, sillä jokainen pesti voi olla nousujohteinen”

Nousujohteisuus on yksi partiomenetelmään kirjatuista partion perusperiaatteista. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Entä voiko partiota harrastaa olematta nousujohteinen?

Nousujohteisuudella tarkoitetaan itsensä haastamista, uusien taitojen ja kokemusten hankkimista sekä epämukavuusalueelle menemistä omien kiinnostuksenkohteiden mukaisesti. Tässä jutussa Finnjamboreen elämysjohtaja, tarpojaluotsi ja Suomen Partiolaisten (SP) hallituksen jäsen jakavat mielipiteensä nousujohteisuudesta partiossa.

Partiossa nousujohteisuus on sisäänrakennettu eri ikäkausien partio-ohjelmaan.

– Nousujohteisesti eteneminen ei ole niinkään kiinni ikäkaudesta, vaan yksilön ja ryhmän
tasosta, tilanteesta ja motivaatiosta. Taitoja voi syventää tai päinvastoin kerrata tarvittaessa, tiivistää Kaisa Johto, SP:n hallituksen kasvatuksesta vastaava jäsen.

Kouluttautuminen on yksi tapa olla nousujohteinen partiossa, sillä mahdollisuuksia kouluttautua on paljon. Johtajakoulutus on selkein ja näkyvin koulutuspolku. Tapahtumissa ja muussa toiminnassa voi tarttua yhä suurempiin pesteihin alueen, piirin ja keskusjärjestön puitteissa.

Nousujohteisuus on partiolle tärkeä arvo, sillä etenemismahdollisuudet lisäävät harrastuksen
monipuolisuutta ja vetovoimaa. Tarpojaluotsi Tuulianna Salo, 19, korostaa nousujohteisuuden
merkitystä myös henkilökohtaiselle kasvulle.

– Nousujohteisuus on lähtökohtaisesti positiivinen asia, joka lisää partion antoisuutta. On tärkeää, että näkee kehittyneensä ihmisenä ja partiolaisena. Kasvatusjärjestön näkökulmasta on hyvä, että partiolaiset saavat itsevarmuutta nousujohteisuudesta, kun he pääsevät tekemään erilaisia asioita, Salo pohtii.

Nousujohteisesti nuoresta saakka

Finjamboree Kajon kokemusjohtajan Anna Enbusken, 23, mukaan nousujohteisella tekemisellä saa itseluottamusta ja uusia näkökulmia partiotoimintaan. Hänestä parasta on tavata ihmisiä eri puolelta Suomea ja nähdä, kuinka eri lailla partiota tehdään ympäri maata.

– Partio on paikka, missä pystyy ja saa ottaa vastuuta jo nuorena. Samalla voi murtaa haitallisia ajatusmalleja siitä, että ikä on kynnysehto pätevyydelle. Opin koko ajan uusia taitoja, joita ei vielä näin nuorena saa esimerkiksi työelämästä, hän kertoo.

Partiota on mahdollista harrastaa olematta nousujohteinen. Se voi kuitenkin olla haastavaa, sillä partiossa kannustetaan jatkuvasti itsensä kehittämiseen ja vastuunkantoon. Toisaalta partiosta saa myös väistämättä uusia kokemuksia, joista oppii aina.

Kaisa Johto tähdentää, että nousujohteisuudesta on haittaa, mikäli sitä toteutetaan väärin. Partiolainen voi uupua, jos hänet asetetaan uuden haasteen eteen ilman, että hän on siihen valmis tai häneltä puuttuu tarvittava taustatuki.

Samaa mieltä on myös Anna Enbuske. Hän korostaa omien voimavarojen riittävyyttä, itsensä kuuntelemista ja paloa valitsemiaan pestejä kohtaan.

-Usein kuvitellaan virheellisesti, että henkilöt, jotka etenevät partiopolullaan korkealle, ovat jotenkin ”muita parempia ihmisiä” ja ” partiojulkkiksia”. Täytyy kuitenkin muistaa, että partio on harrastus. Jos siitä ei saa iloa arkeen, niin se ei ole kovin kauaskantoista, Enbuske toteaa.

Pienten pestien puolesta

Eri pesteissä korostuvat erilaiset taidot ja ne haastavat eri tavoin. Lippukunnassa ja suurissa projekteissa on lisäksi aivan erilaiset resurssit ja mittakaavat asioiden tekemiseen.

– Kaikissa pesteissä on haasteensa, kaikissa pesteissä voi kehittyä, kaikkia pestejä voi kehittää ja kaikkia pestejä voi tehdä uudella tavalla. Pestin koko tai titteli ei siis ratkaise, sillä jokainen pesti voi olla nousujohteinen. Joka ikinen tapa tehdä partiota on yhtä hyvä ja kunnioitettava, Johto toteaa.

– En ajattele, että lippukuntatason toiminta on huonompaa kuin projektipestit. Ne ovat toisiinsa verrattuna todella erilaisia, mutta silti tärkeitä kummatkin — mutta omalla tavallaan ja eri syistä,
Enbuske lisää.

Tuulianna Salo puhuu lippukuntatason toiminnan puolesta. Hän alleviivaa, että partiotoiminta ei pyörisi ilman pieniä pestejä. Lippukuntapestit ovat todella vaihtelevia. Ja jos on luovia ideoita, lippukunnan toiminnasta saa tehtyä hyvin monipuolista. Lippukunta on myös hyvä paikka opetella sanomaan ei, sillä lippukuntapestissä ei ole niin vaikea pidättäytyä vastuusta.

– Rakastan meidän lippukuntaamme, jossa saa tehdä juuri niin paljon tai vähän hommia, kun
haluaa. Myös kynnys puhua huolista on pienempi kuin isoissa partioyhteisöissä. Lippukunta on tuttu ja turvallinen paikka, jossa riittää tehtävää, joten minulla ei ole ollut tarvetta tavoitella muuta, Salo kertoo.