Olin 14-vuotias, kun lähdin ensimmäisiin yön yli kestäviin partiotaitokilpailuihin. Me kaikki olimmeensikertalaisia. Reissu oli hyvin ikimuistoinen. Kisoissa sovelsimme aika paljon. Teimme merimiesten ruokaa, lapskoussia. Siihen olisi pitänyt keittää liha, mutta paistoimme ne. Ruokamme oli silti ilmeisesti onnistunutta, sillä saimme hyvät pisteet rastilta.
Samoissa kisoissa eksyimme ja päädyimme kartan ulkopuolelle. Meille tultiin vinkkaamaan oikea reitti ja pääsimme yörastille. Tästä on jäänyt muisto siitä, että kyllä asiat järjestyvät. Teimme kisoissa munaleikkuria puusta ja rautalangasta. Se epäonnistui aika pahasti ja siitä tuli lopulta pallo. Aina kaikkea ei tarvitse tehdä täydellisesti, vaan voi myös mennä siitä, mistä aita on matalin. Valitsimme yörastilla kätevyystehtävän sijaan nukkumisen ja saimme hyvät yöunet.
Aiemmissa päiväkisoissa olimme saaneet riittävästi syötävää ruokarastilla. Sen takia emme varautuneet kovinkaan hyvillä eväillä ja muistan, että vähän nälkä tuli. Tästäkin kuitenkin selvittiin ja se oli hyvä oppi tulevia kisoja silmällä pitäen. Näistä ensimmäisistä yökisoistamme on puhuttu monesti ja muisteltu erilaisia siellä tapahtuneita asioita. Haluan muistaa kisoista, että partiossa saa soveltaa, asiat järjestyvät yleensä jotenkin, aina ei tarvitse tavoitella täydellisyyttä ja koko ajan voi oppia uutta.
Myös koronan aikana nämä ovat sellaisia asioita, jotka on hyvä muistaa lippukunnan arjessa. Uskon, että nyt jos koskaan partiolle on tarvetta. Lapset ja nuoret tarvitsevat yhteisöä, jossa kasvaa ja kokea.
