Miten huomioida se, että kaikkien kotiväki ei ole ollut partiossa? Partiossa on paljon slangia tai erilaisia tapoja toimia, jotka ulkopuoliselle eivät avaudu selittämättä. Partiossa tarvittavat…
Ripsa ”Pippuri” Heiskanen aloitti partion 10-vuotiaana Porvoon Metsänkävijöissä, juuri silloin kun lippukunta perustettiin. Pippuri kertoo, ettei ilman uutta lippukuntaa ja uutta harrastusmahdollisuutta olisi päätynyt partioon….
Milloin viimeksi pysähdyitte pohtimaan, millaista partio omassa lippukunnassanne on? Miksi joku lopetti, johtajisto kahinoi tai toinen uupuu? Mikä on teidän supervoimanne ja juhlimisen arvoinen erityisyytenne?…
”Lopetan partion” kuulostaa aktiivisen harrastajan korviin ikävältä, vaikka lähdölle voi olla hyvä syy. Haluamme oppia paremmin ymmärtämään miksi partioharrastus päättyy, ja löytää ratkaisuja, miten voimme…
Vaikka partio on nuorisojärjestö, tehdään siellä paljon sellaisia asioita, joita aikuisetkin haluavat tehdä – myös ilman lapsia. Nummen Eränkävijöissä tarve tehdä asioita aikuisten kesken heräsi…
Emilia Körkkö, 21, on harrastanut partiota seikkailijasta. Hän toimii lippukuntansa Pohjan Veikkojen turva-aikuisena toista vuotta. Turva-aikuinen auttaa esimerkiksi ehkäisemään ja ratkaisemaan kiusaamistapauksia. Miksi ryhdyit turva-aikuiseksi?…
Wanajan ilves on uusi lippukunta, joka osallistui 100 uutta tapaa -projektiin. Kokeilussa oli harrastamisen kynnyksen madaltaminen kaveriretken avulla. Uuden lippukuntamme ihka ensimmäinen retki syysloma viikon…
Partiossa on nollatoleranssi kiusaamiseen ja samalla myös häirintään. Joskus on kuitenkin vaikea puuttua yllättäviin tilanteisiin, itseen kohdistuva häirintä saattaa nolottaa tai on epäselvää kuinka häirintätilanne…
Nummen Eränkävijät aloitti sisupartiotoiminnan Hämeenlinnassa tammikuussa 2018, ja lippukunta onkin ainoa alueen lippukunta, joka tarjoaa partiota myös erityistä tukea tarvitseville. Lippukunnalla on jo parikymmentä vuotta…
Hyvää Yhdistyneiden Kansakuntien päivää! Suomen Partiolaisten globaalikasvatustiimi jututti senegalilaista partiolaista Abdou Tourea. Tässä tekstissä kerrotaan, mitä Abdou ajattelee muuttoliikkeestä, aktiivisena kansalaisena toimimisesta ja yhteisten ongelmien…
Lappilaisen Napapiirin Tyttöjen kilpailuvartio Napojen pelko on kisannut yhdessä partiotaitokisoissa jo 40 vuotta. Syyskuun lopussa naiset viettivät kisavartionsa 40-vuotisjuhlia, partiotaitokisoissa tietenkin. Kirsi “Kiku” Lantto, Tiina Rasi ja Heini Pasanen aloittivat…
Oma lippukuntani tuskin on ainoa, jonka toiminnassa mukana olevista joitain koskettaa jokin fyysinen tai psyykkinen sairaus jossain kohtaa partiopolkua. Oma lippukuntani on tuskin myöskään ainoa,…