Otto Turunen osallistuu aktiivisesti partiotoimintaan Joutsenon Nuotioveljissä sekä omassa partiopiirissään huolimatta siitä, että hän asuu eri paikkakunnalla. Kaverit, uuden oppiminen ja toiminnan kehittäminen ovat asioita,…
Seppo.io on oppimispelialusta, jolla voit luoda näppärästi erilaisia pelejä ja ympäristöjä niin lapsille kuin aikuisillekin. 1. Inspiroidu muiden ideoista Inspiroidu muiden tekemisistä peleistä. Jos löydät…
Kulunut vuosi on vaikuttanut partiolaisiin eri tavoin. Osa odottaa normaalin partioarjen alkamista jo innoissaan, kun osalle etäpartio kelpaa oikein hyvin. Tee testi ja selvitä, millainen…
Partio on elänyt vallitsevan pandemiatilanteen mukaan. Paikoitellen kokoontumisia on siirretty etäkokouksiksi tai pelkästään ulkona pidettäviksi. Onko etäpartio ”oikeaa” partiota? Susanna ”Sussu” Paavolaisen mukaan etäpartio mielletään…
Keväällä 2021 Suomen Partiolaiset pilotoi valtakunnallista etävaeltajavartiota. Vartio kokoontuu kerran kuukaudessa etänä ja suunnittelee vaeltajien Suomi-projektia, samalla toisiinsa tutustuen. Pauliina Visa toimii vartion vertaisjohtajana. Etätoiminta…
Kun koronavirus saapui Suomeen keväällä 2020, partio oli yksi ensimmäisistä harrastusjärjestöistä, joka siirtyi ripeästi poikkeusajan toimintaan. Avuksi kehitettiin nopeasti etäpartio-ohjelmaa, digiratkaisuja ja esimerkiksi kesäleiri Minecraft-pelissä….
Keväällä kaikenlainen harrastus-, vapaaehtois- sekä vapaa-ajantoiminta keskeytyi korona-viruksen (covid19) aiheuttaman maailmanlaajuisen pandemian seurauksena. Myös koulujen siirtyessä etäopetukseen päätettiin partiossa kokeilla samaa. Etäpartio antoi mahdollisuuden jatkaa toimintaa yhteiskuntarajoitteista…
Kun poikkeustila jäädyttää perinteisen partiotoiminnan, apu löytyy teknologiasta ja ideoiden vaihtelusta. “Ollaan kuukauden ajan pidetty tarpojille Instagram-livejä. Ollaan pyritty tekemään monipuolista sisältöä, joten ollaan muun…
Olemme laatineet etäpartio-ohjelmaan liittyviä viestipohjia käytettäväksi lippukuntien ja ryhmien viestinnässä. Valmiita viestejä voi hyödyntää esimerkiksi lippukunnan somekanavissa tai lähettää WhatsAppin kautta ryhmille. Toivottavasti näistä on…
WHO:n pandemiaksi julistama koronavirusepidemia rajoittaa partiotoimintaa ympäri maailman. Myös Suomessa kasvokkain tapahtuva toiminta on tällä hetkellä tauolla. Kokonaan toimettomiksi partiolaiset eivät kuitenkaan ole jääneet. Nämä…