Ko-Gi – mitä ihmettä? Minulleko? Ko-Gi on erikoisen kuuloinen kirjainyhdistelmä, mutta käytännössä kyseessä on partiojohtajan jatkokoulutus. Kolmiapila-Gilwell-koulutuksen juuret ovat kansainvälisessä Kolmiapilakoulutuksessa ja Gilwell-koulutuksessa. Nimi juontaa…
Tänä vuonna päätimme järjestää RO-koulutuksen oman lippukuntamme Mastonvartijoiden voimin erityisesti koronan vuoksi. Mastonvartijat on suuri ja vireä 300 hengen lippukunta Espoossa. Alueemme nuorilla on paljon…
Oletko sinä itsesi paras ystävä vai ankarin kirittäjä? Johdon työnohjaaja Soile Roth ja työelämätutkija ja työnohjaaja Eija Lehtonen herättelivät Johtajatulien työpajassaan pohtimaan lempeyttä, armollisuutta ja…
Ei ole yllätys, että lukuisilla menestyneillä ihmisillä on partiotausta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion lisäksi tunnettuja partiolaisia ovat esimerkiksi Barack ja Michelle…
Motivaatiolla on suuri merkitys vapaaehtoistyössä, kuten partiossa ja sen toiminnan takaamisessa. Partio on loistava ympäristö itsensä ylittämiselle tai uusien haasteiden ottamiselle. Silloin on tarvetta myös…
Kansanedustaja ja pitkän linjan partiolainen Saara Hyrkkö väsyy välillä työssään, sillä käsiteltävät asiat ovat hänelle niin tärkeitä. Aiheiden merkityksellisyydestä saa silti usein myös voimaa jatkaa…
Johtaminen ei ole vain pysyvä ominaisuus, vaan joukko taitoja, joita jokainen voi kehittää. Partio-ohjelmassa näitä taitoja harjoitellaan ikäkauden kehitysvaiheen mukaisesti. Taitojen lisäksi kussakin ikäkaudessa partiolainen…
Parhaat ideat syntyvät mukavuusalueen ulkopuolella, meille kerrotaan usein. Mutta entä jos mukavuusalueella viihtyy? Partiossa, kuten muussakin elämässä, on monia erilaisia polkuja, joista valita. Toiselle sopii…
Jokaiselle leirille ja retkelle otetaan herkkuja mukaan ja vain odotetaan sitä hetkeä, kun oman keksipussin saa avata. Myös johtajistot ovat muodostaneet omia tapojaan herkutella. Lippukunnissa…
Venla Veijalainen Mellilän Menninkäisistä on johtanut lapsiaan sudenpentuina. Jennin, 15, ja Jeren, 12, mielestä äiti tuo turvaa ja tekee partiosta paremman harrastuksen. Osalle oma vanhempi…